tiistai 22. joulukuuta 2020

nyt ei nukuta

 Me möykyn kanssa voimme hyvin. Möykky tietysti liiankin hyvin, minulla alkaa olla vaikeuksia nukkua.

TYKSin kutsukirje tuli eilen postissa, ei siis mitään soittoa vaan kirje potilastietolomakkeineen ja labralähetteineen. 

Olimme koko päivän siskon kanssa jouluostoksilla ja olin aika väsynyt. Avattuani kirjeen tuntui, etten jaksa enää yhtään, mutta tietty oli lähdettävä Sohvin kanssa lenkille ja sen jälkeenkin vielä kauppaan hakemaan kalaa.

Ei tässä nyt enää voi mitään mahda, kaikki menee omalla painollaan. Tutkimusaika on heti ekana arkipäivänä uuden vuoden jälkeen ja potilastietolomakkeen ja -kyselyn perusteella leikkauspäiväkin tulee melko pian.

Harmittaa Sohvin takia, sille tulee olemaan kurjaa kun joutuu taas hoitoon. Se tuntuu jo aavistavan ettei kaikki ole kunnossa ja hakeutuu lähelleni aivan eri tavalla kuin ennen. Tiirailee ilmeitäni ja yrittää selvästi piristää, vaikka onkin ilmeisen hämmentynyt siitä, että maailma on käynyt niin hiljaiseksi.

Pohdin edelleen, koska kerron muille, mitä on tapahtumassa. En nyt vielä tällä viikolla enkä varmaan seuraavallakaan. Ehkä hyvä aika on sitten, kun tutkimukset on tehty ja tulokset selvillä.

Yritän keksiä jotakin tekemistä loppuyöksi. Aamulla on saatava jostain labra-aika, paikallisessa terveyskeskuksessa ei niitä ole.

Ei kommentteja: