viimäne aamu

Nyy o sit aamukampa loppu. Koko viikolopu on pääss pyäriny ajatus, et nyy teen sitä ja tätä viimäsen kerra. Ja tänäpe aamust nousin sit viimäsen kerra vaivattomaste omast sänkystän. Seurava kert viikon pääst o pali vaivalloisemp.

Vein koirat pois jo eilä ehtopäeväll. Ne arvasiva hyvi, mist o jälles kysymys, eikä olis millä päästän mua lähtemä. Lilli men poikittaisi ove ette maat, etten kumminka ilma hänt lähtis. Hyvä niitte o siäl olla, mut tiätty nekki mialumi koton olissiva. Mee taireta olla kaik kolm hyvinki kotorakkai.

En ol nukkun kunnolla enä parin yän. Taikk olen nukkun, mut nii lyhkäse aja. Tänäaamust heräsin pual viirelt, mut en sentäs noussu, ko pisti silmäk kii ja makasi vaa. Jonkunkaltases horttes sit sain olluks niinkaua, ett kell sois.

Mul o viäl pali tekemist. En ol lainka pakannu, ja monttalai täyty viäl tehrä kottitulemisenki helpottamiseks. Mun murhetutta semnenki, et kottitulles jourun vaivama taksikuski hakema avain piilopaikast ja avama ove. Ja kantama mun laukkun sisäl. Mää ole iha mahroton, kui semne voi vaivat, ko mä kerra siit maksan? Mut vaiva vaa. Huoh.

Huamasin täsä ko orottelin konen käynnistymist, et mul o uussi naapurei. He o aika merkillist väkki, en saa heit tunnistetuks, vaik mul o kirja käres ja koiti kuuklettakki. He sisustava kotias mun lihavan tuijan suaji. Kyl se vissi o harmasiappopariskunt, mut ko herra o semses hapetis, et hän vois olla myäs pensastasku taikk pikkusiappo. Kirjast ei löyry sopiva, mut kuuklest löyrys hyvi kuvi. Niitten perustel he vois oll kaikki näit.

Olkko mikä tahtos, käven kumminki varmistamas, ete he mein laitta pessätäs maaha. Ny ko koirat on pois, on vaaran et linnu tekevä pesäs maaha ja sillo niitten käy huanoste. Sohvi ei tee ero räkäti ja pikkulinnun poikatte välil, hän pure niit kaikki.

Eilä ehtost satusi avama telkkarin ko tulin saunast, ja siäl puhus viissai joku naisfilosoohvi. Vaik Tastula kysel tyhmi, häne onnistus vastat viissaste. Olin vissi sopevas miälentilas ja tykkäsin häne ajatuksistas. Hän sanos olevas varsinaissuamalaine, ja sen tähre hän o vahvoill. Meill on häne mukkas pessimistine asenne elämät kohta, mikä teke meijä vahvaks. Lisseks, ko mee ei mittä hyvä oroteta, meill o myäs keeneis taipumus tehrä suunnitelma b, ja sen tähre me myäs selvitä vikkelämmi vastonkäymisist. Noi suurinpiirtte tämä oli häne ajatukses. Se kuulost hiuka murheliselt mut samal lohrulliselt. Semssi me vaa sit olla vaik meit ain nii kehuta :)

Nyy ruppen säälimä ittiän valmiks. Täst tule ny pakolline plokitauko, ko en meina otta konet mukka.

Oikke hauska Vappu kaikill, erityiseste Takkupääl ja perikunnal. Pää saa oll hiukan kippi, mut ei muu paika, muistaka se. Viikkon pääst taik niil main jatketa.

makkia elämä

Mul on yks keväne pahe (ainaki): tippaleevät. Se o semne lapsuure trauma, ko sillo en ikän saan tippaleippä. Äit ei ostan eikä tehny, ja täti ol ain töis Vappun. Eikä sillo myytty tippaleippi pääsiäisest alkkate, niinko nykysi.

Tavalisest hillitten itten mestarilliseste ja ostan yhren paketin juur vapuks. Simast en välit, juan mialumi kuahuviini taikk siideri. Jos olen ostan kaks tippaleippä, syän toise vapuaattoehtoste ja toise vapunpäivän. Ulkon, jos mahrollist.

No, tänä vuann en saa tippaleippä vappun, en usk et sairalas semssi tarjota. Sen tähre olenkin ottan förskotti ja syän jo kaks paketti. Taikk yhren jaoin Takkupään kans, ko hän ei tykk tippaleevist lainka, mitä ei kyl huamannu...
Hyvä tippaleipä o semne, et siin o selväste ja ilmavaste erotettavi taikinmaroi ja kohtullisest tomusokeri pääl. Semmost yhtenäist klöntti en rupp rouskuttama lainka, se täyty voira irrotell pätkiks syämist varte. Kamalan sotkust eikä oikke minkä makust, mut täsä ei olekka järjell tekko.

Eilä ostin sen toisen paketi, ja kottitulles avasin sen koht. Luin samal kirja ja huamamattan olin murustellu ne suuhun kaik. Pöyt ol tomusokeris ja murusis, ja koirat nualeskeliva lattia pöörä all.
Huamasin et siin toosas oli viäl aikatavall mureni jälill siäl tomusokeri joukos. En ol lainka ahne, mut nuuka kyl, ja nii kallisti varovaiseste toosan kulmast mureni suuhun.
Voi jessus, ne läksivä liikkel vähä äkki, ja tuliva kyl suuhu mut samal myäs nokan pääl, silmklasette pääl ja rinnuksil. Peljästysi hiuka, verin henkke ja sain viäl nokkan täytte sokeri. Kas näi äkkin niäleskelmä, ko tunnus et tule aivastus peräs. Koira oliva täsä vaihes jo älynny et jotta kiva o tapattumaisillas ja hyppesivät mun konteisan.
Olin sentäs kerjenn laittama silmän kii, ko sokeri rupes rapisena klyyvaril, nii et silmä säästysivä, mut ko kurkistin peili, ni koko naamavärkk oli valkone ripsi myäre.

Pakkas nauruttamanki, mut toisaltas kiukuttiki. Yriti nualla sitä kuarrutust mut ei mun kiälen mihenkkä ylettän, ja oli pakko ruvet viruttama naamatas. Viäl ehtoste saunas maistus hiki makkialt, enkä ol varma, onk viäläkä kaik lähten.

Mut meinan viäl yhren paketin osta, ko kaupas käyn.

turinaa

Tänään laitan kertakaikkisen stopin kaikelle yhteisöllisyydelle. Lehden oikoluku on loppusuoralla ja yksi kirjamessuihin liittyvä palaveri on myös tänään, mutta sen jälkeen en ota enää mitään ylimääräistä.

Eilinen taitto vei voimat niin tarkkaan, että jouduin jättämään grafiikan kurssin pois. Ajatuskin istumisesta kymmenen muun ihmisen kanssa samassa tilassa sai melkein itkun silmään. Lähdin kotiin ja istuin lukemassa loppuillan.

Kirkolta tullessa joku ajoi risteyksessä perääni. Kuului pieni pumps ja taustapeiliin vilkaistessa näin punaisen auton kuskin sanovan "mikset sä mene". No, enhän voinut kun vasemmalla oli paku peittämässä näkyvyyttä.
Nousin autosta tarkastamaan tilannetta, ja toinen kuljettaja höpötti koko ajan, että mitään ei sattunut, ei tullut edes punaista jälkeä. Olin niin väsy, etten kunnolla edes katsonut häntä, tutkin vain autoni takalistoa ja kun se oli kunnossa, menin takaisin autooni. Vaikutti kyllä tutulta se nainen.

Olen vähän valmistellut kotiintuloani, siirrellyt tavaroita parempiin paikkoihin ja miettinyt, miten mistäkin asiasta selvitään. Koirat pelkäävät sekä tartuntapihtejä että kyynärsauvoja. Mun pitää kehittää jokin viritys krykiin, ettei ne aina kaadu kun joudun irroittamaan niistä. Muistelen sen olleen rasittavaa viimeksikin, kun niitä keppejä sai onkia ulottuvilleen vähän väliä. Kokeilen solmia niihin vaikka kuminauhan, joka ylettyy niskan takaa toisesta toiseen. Tai jotain sen tapaista. Onhan mulla vielä aikaa viritellä.

Kotipalvelu lupasi apua, soittavat vielä ja sovitaan tarkemmin asioista. En osannut yhtään sanoa, minkälaista apua tarvitsen. Enkä osaa vieläkään, mutta jotain on sovittava. En tykkää ajatuksesta, että tänne tulee joku touhuamaan. Enkä tietenkään siitä, että tarvitsen apua. Enkä kohta enää itsestänikään.

Eilen tosiaan istuin pitkään lukemassa. Kirja oli vissiin taas jonkun omakustanne, joka kertoi 14-lapsisen perheen elämästä vanhimman tyttären kertomana. Tarina oli mielenkiintoinen, mutta niin täynnä kamalia kielioppivirheitä että lukeminen oli tosi raskasta. Nostan silti hattua kirjoittajalle, koska omat kirjani ovat vasta sirkkalehtivaiheessa.

Kirjoituskurssilaisten runosuoni on ehtymätön. Mulla on sähköposti täynnä hienoja kirjoituksia ja nyt myös runoja. Miten toisilta tuleekin riimejä kuin köyttä vaan? Olen vissiin ihan kuitti kun mun päästä irtoa edes säeparia, saati kokonaista värssyä.

oma päivä

Tämä päivä on varattu kokonaan mulle. Teen omia asioitani, omaan tahtiini. Tai jätän tekemättä.

Pari viimeistä viikkoa on ollut täyteen buukattuna kaikenlaisia menoja. Olen lupautunut sinne ja tänne, niinkuin olisin joku duracell-pupu tai muu merkittävä vaikuttajapersoona. Heh.

Itse olen lupautunut ja halunnut tehdä kaikkea, siinä ei ole valittamista. Ja kotona työskentelevälle on hyväksi lähteä vapaa-ajalla katsomaan ihmisiä. Enemmänkin pitäisi liikkua ja seurustella.

Nyt on vain ollut vähän turhan hektistä nämä lähiviikot. Takkupää ei enää viitsi tulla ollenkaan, kun joutuu olemaan itsekseen täällä lämmittämässä saunaa siksi kun tulen. Mielelläni järjestäisin yhteistä aikaa ja jäisin kotiin niinä iltoina kun hän on täällä. En vain koskaan tiedä, milloin hän tulee. Joutuisin istumaan kotona kädet ristissä odottamassa, enimmän aikaa yksin. Pattitilanne.
"Suhdetta" voisi luonnehtia hyvällä syyllä epävarmaksi, kun toinen on niin vähäpuheinenkin, etten varmaan huomaisi kuukauteen, vaikka hän olisi jättänyt minut. Tai vaan suuttunut.

Mutta tänään siis elän itselleni. On tulossa aurinkoinen päivä, koirat ovat iloisia kun olen kotona ja houkuttelevat minua ulos. Sohvi tuli torstaina kotiin ja on aikuistunut kovasti.

Koska en ole ehtinyt soitella siivousfirmoihin saadakseni apua, yritän tänään vähän perata huushollia. Vien matot pois, sillä kyynärsauvat ja matot eivät ole hyvä yhdistelmä. Kapuan lakalle ja vien talvihapenet säilöön, tuon keväisempää puettavaa alas ja silleen. Tyhjennän taas huussin ja lämmitän saunan.  Vakioiloja..

Kirjoitan runoja. Huomenna on taas kirjoituskurssi, joten on pakko. En tiedä, miksi runojen kirjoittaminen/näyttäminen toisille on niin paljon vaikeampaa kuin muun tekstin. Runonkirjoittaja rohkaisi kiltisti ja se vähän helpotti. Kirjoituskurssi vie välillä harhateille tuon kynäilyn tarkoituksen. Siellä tulee tunne, että kirjoittamani on tarkoitettu muiden luettavaksi, vaikka aikaisemmin olen kirjoittanut vain itselleni ja itseni vuoksi. Kirjoittamisen vuoksi.
Asia korjaantunee kunhan kurssi jää kesätauolle.

Sisko lukee mun blogia, se tunnusti eilen. Hei vaan sisko! Laitan sulle ruusunkuvan tuonne alareunaan.

Ihmemies kävi eilen kysymässä neuvoa omenapuiden leikkaamiseen. Opastin ja annoin paksun kirjan mukaan. Heh, aviossa ollessa se aina huusi kuin sumutuuppari, jos leikkelin puita tai pensaita. Ei olisi saanut koskeakaan saksilla. Uusi rouva, uudet tuulet:)

Viikon päästä alkaa aamukampa olla harva. Käännetään se nyt näin päin: vielä viikko aikaa elää täysillä, sitten on tiedossa vähän lepolomaa ja sen jälkeen uusi vaihe elämässä. Kuulostaa heti mukavammalta.

Täss' on sulle, sisko. Rosa Robusta, kuvattu jonakin aamuna heinäkuussa. Tykkäisit varmasti.

suuri helpotus

Tulin juuri sairaalasta. Olen niin helpottunut ettei jalat ota maahan. Se on aika mukavaa, koska olin koko viikonlopun aivan maassa, enkä nähnyt mitään hyvää tulevissa viikoissa, vaikka aurinko paistoi ja touhusin ulkona. Sen minkä nyt kykenin.

Olen terve. Siis niin terve että pääsen sinne leikkaukseen. Se ei ole aina ihan itsestään selvä asia.

Fysioterapeutin mielestä pärjään leikkauksen jälkeen kotona. Parempi kuulemma kotona kuin laitoksessa, jos vain joku kantaa vedet ja tuo kaupasta ruokaa.
Tätä pitää vielä vähän miettiä. Houkuttelee kyllä kovasti, koiratkin pääsisivät kotiin nopeammin. Mutta ihan hiukan arveluttaa...
Hieno juttu on myös se, etten tarvitse sen enempää apuvälineitä kuin viimeksikään, eikä liikkuminen tai istuminen ole rajoitetumpaa. Saan tehdä kaikkea, mikä sujuu ja heti kun koipi kestää. Tosin muistan kyllä, ettei se ihan niin paljon kestä kuin haluaisin ja lisäksi olen nyt huonommassa kunnossa jo mennessäni kuin viimeksi. Mutta siitä huolimatta!

Kyllä voi mieli vähästä virkistyä. Luulin jo, että mulla on yksisuuntainen mielialahäiriö, kun aina vaan veti maailmaa synkemmäksi. Voi että aurinko paistaa!

kiireinen viikko jälleen takana

Oltiin Sohvin pentuja katsomassa pitkästä aikaa. Tässä varsinainen hosuheikki, toisesta pinkistä ei saanut tämmöistäkään kuvaa.

Myös tämä neiti heilutti nuppiaan juuri sopimattomalla hetkellä.

Ja tällä on korvat ja tukka pystyssä kuiin lentoon lähdössä. Onneksi eivät ole missään vaiheessa mun hoidossa. Koko poppoo touhuaa jo nyt siihen malliin, että kohta tarvitaan isompi pentulaatikko ja järeämmät lelut. Kovasti toimeliaita ja jänteviä epeleitä.

Lopulta ne aina kuukahtavat samaan pinoon tirsoille. Kuva on keltainen, kun valo ei pienessä tilassa riitä eikä pikkuisia oikein viitsi salamavalolla räiskiä. Nuo vaaleat ovat saaneet jo väriä nenuunsa ja tassunpohjiin, eivätkä enää muistuta niin paljon possuja.

Mulla on ollut pakollinen blogitauko, kun lehden teko on vienyt kaiken ajan. Tänään olin kirjoituskurssilla, tehtiin lyriikkaharjoituksia. Runot eivät ole ollenkaan mun juttu. Luen niitä mielelläni, jos eivät ole ylen metaforisia ja mielentilani sallii. Kirjoittamisesta ei taida tulla mitään. Mun suoraviivainen kupolini ei suostu muotoilemaan mitään runollista, ja raadollinen ajatusmaailmani ynnä kyyninen luonteeni estävät tehokkaasti lyyrisen lennokkuuden. Tai lennokkaan lyriikan. Miten päin vain.

Riimittely joskus onnistuu, varsinkin jos voi riimitellä ilman että pitää pelätä jonkun loukkantuvan.
No, ehkä jätän sen viimeisen kerran suosiolla väliin ja jatkan syksyllä asiakirjoituksen parissa.

Lehti on siis taittovaiheessa, ensi viikolla tehdään viimeiset viilaukset. Sitten laitetaan puhelin äänettömäksi ja keskitytään valmistelemaan sairaalaan lähtöä.

Puutarha on  melkein sula. Krookukset ja lumikellot kukkivat, sinililjoja nousee niiden jatkoksi. Parvi pikkuisia vihervarpusia on piiskuttanut pensaissa jo viikon. Aurinko alkoi juuri kurkistella pilvien lomasta ja aion vähän haravoida. Ihan pikkuisen vain, se ei ole nyt mun puuhiani.

Kävin eilen puutarhamessuilla, kirjamessupalaverissa kylläkin, mutta pitihän samalla kiertää osastoilla. Ostin kuunliljoja ja pävänliljoja, molempia muutaman juurakon. Kuunliljoista toinen on valkoisena kukkiva, isolehtinen, toinen kukkii punaisena ja on kirjavalehtinen.
Päivänliljat ovat valkoisia ja kahta punaisen sävyä. Istutan ne nyt ruukkuihin, ja sitten, kun taas kykenen, kaivan ne maahan.
Mulla on ennestään komeakuunliljaa ja sitten toista, kirjavalehtistä pitkähkö rivi yhden ruusupenkin reunassa. Samoin päivänliljoja piiiitkä rivi, mutta ne ovat kaikki oranssin ja keltaisen sävyisiä, joukossa joku tumma ruosteenpunainen. Näillä uusilla reunustan penkin, jossa kasvaa euroopansorvarinpensas ja helmipihlaja ja joku muu, jota en nyt millään muista, mutta joka näkyi talvehtineen hyvin.

Mulla on kamala tapa ostaa syksyisin halvennuksesta kaikkea mahdollista puskaa ja tainta, enkä sitten aina kirjoita niitä ylös minnekään, etenkään siihen kirjaan, mihin pitäisi. Olin nimittäin kokonaan unohtanut, että ostin lamohietakirsikkaa ja löysin äsken kaksi pensasta kohdasta, jossa vielä muutama päivä sitten oli valtaisia lumikasa. Nyt mietin, onko niitä lisää sen loppukasan alla... Ja amerikansiipipähkinäkin on hukassa, mihin ihmeeseen olen sen kuopannut? Vai onko peura pistellyt suuhunsa koko taimen?
Pensasmustikat ovat jo kasvuunlähdössä. Routa oli varmaan tänä vuonna niin ohut, että kasvu käynnistyy nopeammin kuin tavallisesti. Piha on nimittäin melko paljon kuivempi kuin pari päivää sitten, vaikka aamupäivän satoi.

Lämpö nousi ulkona varjossa kolmeentoista asteeseen, joten nyt on aika lähteä ulos. Ja vähän lorvikamariinkin, jos hyvin käy.

Pääsiäistä!

Kortti on siskolta. Huomaa kyllä että hän on seurakunnan kerhotäti :) Saan aina hienoja kortteja merkkipäivinä.

Olen puuhannut pikkuasioita koko eilisen illan ja tämän aamun, niistä tuolla toisessa blogissa.

Ikkunan takana alkoi auringonpaiste ja peipposparvi riehaantui tyystin. Sireenipuskan oksalla keikkui sirkeä rouvaslintu, jolla oli selvästi panotakku. Herrat häärivät ihastuksissaan ympärillä, onhan nyt tuollainen asiaaymmärtävä puolisoehdokas kiinnostavampi kuin se kaino vieno, joka kammattuine päineen nokki jotain pientä pensaan juurella.

Puutarhassa lumi sulaa vauhdilla. Tosin ne hillittömät kasat ovat lähes ennallaan, mahtavatko sulaa juhannukseksi. Krookukset ovat jo nousseet, vaikkeivät vielä kuki. Lorvariin mennessä aion vakoilla, ovatko lumikellot uskaltaneet tulla kurkistelemaan myös. Ne ovat vielä kinoksen ympäröiminä, mutta maa on siinä kohtaa jo paljas.

Lillin kanssa tulee riitaa, kun olen laiska sitä kuivaamaan mutten päästä myöskään salin matolle kuivattelemaan märkiä tassuja. Saan syyttäviä katseita, jos tulen yksin saliin ja mummelin on jäätävä tupaan. Onneksi nyt pyhien aikana voimme olla yhdessä askartelemassa eikä tarvitse olla töissä.

Mulla on monena vuonna ollut pitkäperjantaina kaamea alavire. En tiedä, miksi. Oisko jotain tekemistä kevätmasennuksen kanssa? Yhden päivän depis? Nyt siitä ei kuitenkaan ole tietoakaan. Olen erittäin tyytyväinen ja lähden tästä olemaan vielä tyytyväisempi.

Ehdin jo tankata päiväkahvit. Tuossa kupin takana syy tyytyväisyyteeni. Ja sanottakoon, että tuo valtaisa keksi jäi syömättä. Toistaiseksi.

enemmän ja vähemmän hauskaa

Meiltä on kiirat jo ajettu metsään. Tai mikä nyt lieneekään sen kissan nimi, joka oli aamusella erehtynyt pikkulan alle koiralta piiloon. Jessus, onneksi olin jo valmiiksi asemissa eikä tullut housupyykkiä. Miten voikin tuollainen puupömpeli toimia niin hyvin äänenvahvistimena tai kaikupohjana.

Lilli siis bongasi vieraan kissan aamulla huussin kivijalasta. Voitte kuvitella, miltä kuulosti, kun koira rähisee ja juoksee huussin ympärillä ja kissa kirkuu ja sähisee lattian alla. En meinannut uskaltaa tulla ulos...

Onnistuin nappaamaan koiran kainalooni, mutta se oli kyllä niin vihainen, että sätki ja potki vielä sisälläkin. No, ainakin meiltä kiirat on ajettu tältä pääsiäiseltä, eikä niitä varmaan naapurissakaan enää montaa ole.

Näin raikkaalla aamunavauksella jaksaa taas lähteä lorvikamariin puuhaamaan nukkiksen kanssa. Se on koottu ja seisoo siellä odottamassa sähköistystä. Eli tänään pitää tehdä sähkösuunnitelma.

Eilen posti toi loput tavarat Englannin tilauksesta, ja saimme hienoja tapetteja ja lattialautoja. Ja muutaman vanhan amerikkalaisen lehden, jotka olivat halvennuksessa ja ihan syystä. Verrattuna englantilaisten laadukkaaseen lehteen ne olivat varsin kökköjä.

Mittailin eilen huoneita ja portaikkoja ja suunnittelin huonejärjestystä. Varmuuden vuoksi kokeilin myös, että huonekalut mahtuvat. Ja kyllä ne nyt mahtuvat. Jopa niin hyvin, että huoneissa taitaa olla alkuun vähän autiota.

Aloittaminen on jälleen vaikeaa. Sähkötöiden jälkeen pitää vaan alkaa jostain, mutta mistä? Mitä laitan mihinkin huoneeseen, mitkä värit, mitkä kalusteet? Kuka siellä asuu? Näyttää vähän siltä, että sinne majoittuu kokonainen perhe. Edellisessä talossa asuivat tädit kahden piian kanssa. Tähän uuteen mahtuu yököttäviä tenaviakin :) Ja täditkin, tai isovanhemmat.

Sanottakoon nyt vielä kerran, että kyseessä on siis nukkekoti, ja kyllä, olen hiukan hurahtanut. Ei mulla ole ollut oman asuntoni kanssa tämmöisiä pähkäilyjä, mutta se onkin aina pikku juttu. Tämä on iso asia.
Siirrän nämä jahkailut tässä lähipäivinä omaan blogiinsa, niin perikuntakin pääsee lukemasta mamman nukkeleikeistä:)

Kevään edistymistä voi seurata monella tapaa. Koirankakkojen paljastumisesta (yök), päivän pitenemisestä, muuttolintujen saapumisesta. Vanhat merkit eivät enää pidä paikkaansa, sillä peipposet tulivat viime viikonloppuna, mutta varmastikaan ei kesä ole vielä puolen kuun päässä.
Aion kuitenkin edistää lumen sulamista ja kylvää puutarhaan tuhkaa. Siitä tulee siivottoman näköistä, mutta se on tehokasta. Lumi sulaa nopeammin ja tuhka on hyväksi nurmikolle. Mun trekoolissani tuppaa olemaan jatkuvasti hiukan turhan hapan maaperä, joten tuhkaa voi lisätä melko suruttomasti, kunhan jättää rodot ja muut happaman ystävät rauhaan.

Tänään on tiedossa työtöitä, päästäissiivousta (ehkä) ja sitten sitä kivaa, josta ei enää tässä blogissa puhuta... Huolehtikaahan nyt, että kiirat tulee karkotettua. Tämä on ainoa päivä, jolloin niistä pääsee eroon.