lopu alkku

Nyy se sit on tosiasi: olen juur irtisanottu. Töis täyty ol vuare loppu saakk, sit ei enä tarvita.

Mun tul itku ko allekirjotin paperin. Ei se ollu esimiähellekkä helppo kattel mun tihrutustan, mut mikä meijän autto.
Ny täyty vaa asettu ja ajatel, et ko täst luavun ni saan jottalai muut tilal.
Olis ollu parempi ko olis saanu jäärä kotti koht. Nyy o vaara et on hiuka synkiä tunnelma juur joulun. Tiärän et synkistelen eikä munt ilahruta mikkä jouluasiat niinko yleensä.
Mut toisaaltas: mul ei ol suuri tarppei ja semse asiat, mikkä on mul tärkkiöi, on enimmäkses ilmassi taik melko halvoi. Niinko esimerkiks kirjasto. Ja puutarha.
Kävin heittämäs kolmetoist päivyri jätelaval. Niis olevi tiaroi en enä tarvitte.

Oltti eilä Runonkirjottajan kans Walon talol hiuka siivomas. Meijä on tarkotus pittä harjakaise ens sunnunta, tarjota lihasoppa kaikil, ko on ollu talkkois ja töis näin vuasin. En lainka ol viäl miättin, mitä puhelen, mut jottan täyty sanno kiitokseks.
Huamine päiv mene ympärisönsuajelun neuvottelupäivil Turus ja perjanta-ehtost lähren Pori teatteri. Viikoloppu kulu Waloasiois ja ens viikol o sit uuret päivät elettävän.

Ulkon sata lunt. Saa ruvet valittama liukkaut ja raskai lumitöit ja muit elämä hankaluuksi. Tule hiuka vaihtelu tähä viuramisse. Eres.

tuhkatriinu pitkäripases

Terveksi Tallinnast. Olin kattomas Tuhkimo-baletti ja visiteerasi Su peral kos.
Joo'o. Kyl oli mukava tulla kotti.
Perjantan töist tulles käven hakemas uuret silmäklasit. Mailma kirkastus merkittäväste, mut olin (ja olen viäläki) hiuka epäileväine, sopeurunk uussin prilleihin.Kyl tätä surkkia mailma suutais katto hiuka huanomillaki  klaseil.
Lauantan, ko läksin viämä koiri hoitto, kurvasin uurestas optikol, et prilliaisoi hiuka reeratti. Toisen puale sanka paino korvan takka ja niinko tiärätt, se sattu piremmän pääl.
Ajelin sit piäni mutkassi teit mont kilomeetri koiraten kans. Hee oliva innoissas ko pääsivä mukava ihmisen tykö hoitto. Hiuka he ihmettelivä, et kui tänn saak ajeltti, mut ko ol tuttu ihmine vastas, ni hee unhott mun jo oveläves.
Meinasin kyl kääntty kotimatkal takas ja hakke heijän pois, mut en sit kumminka.
Lauantaehto oliki sit hiljane, ko me katin kans kaksistas saunotti ja pakatti matkalaukku. See käve nii, et viikkasin yäpairan, nostin katin pois kapsäkist ja laiti röijyn tilal. Sit kääresin sukkan ja alusvaatten ja nosti jälles katin pois ja laitin krekkalat tilal. Jne. Lopultas laiti väskyn kannen kii, avasin jälles ja otin katin pois ja suljin lauku uurestas. Huoh.
Linja-autos jossa Salo ja Helsinki välis mul tul miäle, et ollek katt kumminki kapsäkis. En sit vaatin saara katto, ko ajattelin et teke vissi se katillekki hyvä nährä hiuka mailma.
Me oltti hotellis hyvis ajoin ja kerjetti eine huilama enne teatteri lähtö. Kyl nukati äkkiste ko olin noussu jo enne neljä aamul.
Linja-auto vei meijä sit hotellist teatteril ja takas, ei tarvinnu kävel siäl pimiäs ja sumuses kaupunkis. Näytös ol loppumyytty, suurin osa yleisöst ol al kymmenvuatiai palettkoululaissi, ko mekastiva väliajal niinko mukula pruukkava, mut seurasiva esityst hiavahtamatt. Mitä ny takan joku pikkupoik kommentois venäjäks tavantakka, mut piänemäl äänel. Esitys ol hyvä, uureaikkasemp versio vanhast sarust. Sisarpualte esitys ol erityise hausk, mut prinssi ol mun makkun turhan nössö.. :)
Loppuaploreis meil aikusil oliki oppimist. Piäne hyppäsivä pystö, taputtiva ja huusiva Bravo, bravo!! ja oliva ilossi ko kolme marka heone. Kiljusiva riamust ain joukko ja naurova sit, ko me tärit pireltti korvian.
Pualkuuroin me kaik mummaset ja papat palatti hotellil, syätti hyvi ja mentti tytyväisin nukkuma.
Seuravan aamun oli sakkia sumu ko lähretti huanekaverin kans vanhan kaupunkki paserama. Ei siäl ollu viäl kaupakka auk, vaik oli arkiaamu, nii et mes sain kulkke iha rauhas. Kova kiippemine meil tul, ko hotell ol sen Toom pean mäe all eikä ruvettu sitä kiärtämä.
Mittä ihmelist ei ostettu koko reissus, ko mittä ei tarvita. Ehtopäiväl, ko oli huanet luavutettu ja aikka oli viäl jälil, kiärretti bussin kans hiuka kaupunkil ja käytti muutamis kaupois. Viimätteks siäl superis.
See oliki merkilline kokemus. Olen niis ennenki käyny eikä siin mittä uut ollu, mut ko siin ain tapattu sama ilmiö: mittä ei tarvitt, saati tee miäl, mut ko hetke aikka kiärtele hyllyte välis ja kuuntele toiste hunteramissi ja hintavertailui, tule ittellekki semne vakaumus, et nyy on tehtävä äkkiste välttämättömi hankintoi.
Ja ruppe haalima pulloi hyllyst ko mikäki rapajuappo.
Onneksen en ollu ottanu kärryi ovenpiälest sisälmennesän. Korei ei ollukka, mitäst ostoksi semsse mahtu. Kyl muutama sanos et heijän kärryhys mahtu, mut ei see oikke pitän paikkas. Kaikil oli usseman laatikko ja irtotavara lisseks.
No, tulin kyl tolkkuihini ja ostokse jäivä tuliaispulloihi Takkupääl ja koirahoitajal. Enemppä en olis jaksan kanttakka.
Mut mikä merkilline iili siäl ain tule? Ko kotomaassaki sitä liänt saa ja suutta osta sen minkä jaksa juarakki.
Ei ymmär.
Kotimatkal sain koirat föli Nouste Nummelt ja koton oltti jälles puale yän tiätämis.
Tänäaamust ol tiätenki kävelemine vaikkia ja on viäläki, mut eiköst se siit jälles rauhotu.
Tämävuatise matkailu oliva ny täsä.

alavireist

Tämä o ny yht ruikutust viäl jonku aikka.
Taikk jos sit on iänkaike, mikä sen tiätä.
Nämä hämärät päivät ei asia pali auta. Valo täyty pittä aamust ehtosse, et jotta eres näkis. Sorvamol se ei haitta, siäl o kirkkat valot ain, suvet talvet, mut koton olis joskus kiva istu aurinkonvalos. Tuvas o akkun kolmel äärel, nii et luulis päivävalo piissavan, mut ei aut. Lampus on pirettävö valo päiväl ja ehtost lisseks kynttilä.
Toisaaltas tämä o juur mukava aikka, ko heti ehtohämys sytyttä kynttilä ja sit voi teekupi ja kirjan kans majottu mummu siustverettävä lukema ja pitämä hämärähyssy. Kaik, mikä o jääny tekemät päivävalol, saa orotta seuravan päivän.
Oikken tunte, kui elämä käänty sisälpäin ja keskitty kotoasioihi. Ko tule kirkonkyläst jostan kokouksest taikk tairepiirist, tuntu kivalt ko koton ei ol neonvaloi eikä lattiat kopise taikk ove pauku. Saa vettä salusiinit akkunan ette ja istu keinutuali rapsuttama koiri. (siumenne sanote mun tarvittis osta sohva, et kaik eluka pääsis yhtaikka syli. En saata istuta lattial sitä varte)
Joulusiivoki olis taas ajankohtane. Jos tänä vuan tekis huane kerrallas ja alottais jo tänä, ni pääsis vähemmäl. Ens viikol sitä siivousaikka ei ol juur lainka, ko olen kaikkilai vähti järjestäny. Ja joulu al pruukka muutonki olema menoi, etei sitä aikka nii ylönmäärin ol mitä almanakka o präntätty.
Ja ko vanhemite on tullu hitakaiseks.
En lainka ymmär, kui olen joskus saanu niinpali aikaseks. Ko mukulat ol piäni, mää hääräsin ko hyrrä aamust iltta, mul ol ain siisti ja puhrast ja kaik järjestykses, mukulil mont ateria päiväs ja vaattet ommeltun. Pyäritin koko huushollin, kankaspuis ol ain loimi kutteil, kasvimaa ja piha hoiros ja lumityät ja lämmitys kans. Ja silti kerkesin viäl Marttoihinki.
Taik muistank mä väärin?
Löysin kerran kirjastost semsen kirjan, misä puhutti kotiäitien tyän arvostuksest ja arvost. Siin ol selvitetty, mil taval lasketan koton tehtäväl tyäl hinta. Mää sit tiätenki laskin, ko ain kaik vähätteli, et ko olet vaan koton ja kyl sun kelppa elel miähes siivel.
En enä muist markkamäärä, mut hämmästyksen oli suur ko huamasin, et mun tyäni arvo vuares ol kaks kolmasosa miäheni vuasansioist. Siin se siippel elämine sit oli...
Mut suurin arvo oli siin, et poja pitivä tärkkiän sitä, et äite oli koton heijän kansas. Viäl sittenki, ko he oliva jo koulus. En ol ikänä tunten, et olissin uhrautun mukulitten takia taikk menettäny jotta siks, et olin koton heijän kansas ko he oli piäni. Se ol nii ittestässelvä asi etei sitä ajatelukka.
Nyy on päivä see verra valkentun ko se tänä valkentu. Jos koitais hiuka hyärynttä sitä eikä vaa jaarittelis.

ehtopäevä

Tämne pimi pyhäpäiv tuntu sit pitkält. Olen tiätty noussu aikasi ja vaikken olekka mittä erikoist tehny (taik juur sen tähre) tuntu et päiväl o mitta tavalist enemä.
Oltti koiraten kans kävelemäs tunni verra aamupäiväl. Ole nii ilone ko kykenin tekemä nii pitkä lenki, siit tul matka neli kilomeetteri. Kova tuul puhals tual Suunna suaral juur päin pläsi ja toisen kerran ko mentti alas kylämäkke, mut loppumatkast mett suajas. Jossa välis saroki eine, mut se lopus heti alkkus.
Käven samal kattomas uutt lihakarjahotelli, mikä o rakentteil ton Hankera sua reuna. Julmettu plaani sin oli tasattu ja kallio ammuttu pois ja metänpohja kuarittu isolt alalt. Se on siäl alhal näkösuajas nii et sinne täyty vasite menn kattoma. Nautakarja sin muistaaksen tule ussemp sata. Kyl sit mölinä piissa, ko nykysekki eluka Raramäes pitävä ehtoyäst aika mekkala. Mahtak se lähimpän asuva ihmine eres ymmärtä, mitä häne naapurihis ollan pykämäs.
Muuto kyläraitil ol hiljast. Joku auto men ohi ja yks oikke jessukse happama näköne pariskunt tul vasta. Oikke nauratti, ko se frou ol nii kiukkuse näköne. Mahtak hän oll itte tiatone et häne naamas o valla väärinpualin ko hän kävele kylil?
Koira oliva innoissas ko lähretti kävelyl, mut kyl Lilli vauhti pakkas vähenemä mitä piremäl päästi. Vast ko hän tunnisti et nyy mennä jo kottipäi hän vähä virkistys. Kumpaki osas kyl  kävel kauniste ja vetämät, ko sitä o harjotelttu ny muutama viikko. En olis uskon et semnen päivä tule, etei ne verä nii et henki lakka kulkemast.    Tähäs saakk o tuntun, et talutta kaht porsast ko röhkivä ja vinkuva narun pääs.
Meinan  tämän lopun päiväki käyttä vaa olemisse. Sain juur luetuks Buddhan elämäst kertovan kirjan ja pinos o viäl muutama miälenkiintone. Nii et lueskelen ja kerän voimi ens viikko varte. Mul o joka päiväks jotta ohjelma ja viikolopuks kans, nii et täyty ny levät.
----
Käven täsä välis vintis köljämäs, ko pyyretti kuahuviinklasei lainaks. En löytän, vaik konttasin miälestän koko  ullakon läpi. Voi oll, et olen ne lahjottan siskol, ko sil ol samanlaissi, taikk myyny kirppiksel. Saava ny tul lakkiaisis ilma mun klasejan toime.
Kaikenkaltane aktiviteetti teke sen, et mun ruppe hiljalles säryt lisäntymä. Siit hualimat meina jookat hetke aikka. See venyttä mukavaste lihaksi näitte muitte liikkumiste jälkke.
Mut enne sitä täyty päästä katt sisäl.  Se kiippe kiukkuse muatosen tual akkunan takan sirenpuskas.

öökat

Nyy on kuulka vaikki asi eres: tarvitte hankki uuret silmäklasit.
Käven erellispäivän sopimas näöntarkastuksest ja kattelin samal uussi pokamallei.
Meinasin kyl lenttä seljällen, ko näin valikoiman: järjellise hintassi ol vähä ja nekkin kaik musti muavipoki. Linssimalli ja -kokko ussemppi, mut färi hyvi vähä. Muutama valkone taikk punane joukos, suurin osa musti ja jokuset metallikehykse.
Toisel seinäl oli sit pöyt, misä ol ussemat semset pokat, mitä olin ajatellu. Musti niissäki tiätty oli joukos, mut ei sentä mittä kellarinklasei.
Löysin siält koht viis hyvä vaihtoehto. Sit huamasin, et niis ol kaikis sama vika.
Ne oliva ainaki kaks kertta kallemppi ko toisel seinäl oleva.
Sain kaik suasikit kotti sovitettavaks, mut ei se ol pali asia auttan. Mun o nokkan nyy melkke nahaton, ko olen kaike liikenevä aja seissy peili eres ja vaihtan klasei päähän. Kaikis o jotta hyvä, mut mikkä ei ol juur presiis. Ja kaikis o liikka hintta.
Mul on nyy kaks tuntti aikka perustell ittellen, mink tähre mul ei kelppa mustat muaviset rinkulat. Taik oikkiastas mun tarttis vakuutta ittellen, mink tähre tätä mailma olis tarppen kattella mustis raameis.
Mahraisink kyssy, jos heil olis jossa tiski al vaalevanpunassi poki? Ne suutais ol käytännöllise ko mailm muuto o nyy nii synkiä.
Eikä ilmanka tul toime. Huoh.
Täsä tuskitellessan on päivä valkentun ulkon. Sare on tauonnu, ja tual Sorolan pualel o harvinaine valoilmiö: aurink kurkka metä ja pilve välist.
Puutarha o vettyny, mut valo saa vesipisarat kimaltelema kauniste syrenpuskas.
Katt näky saane lihavan myyrän ja roikotta sitä suusas. Hän hake kuivemppa ruakapaikka.
Menen viäl kerra sovittama niit klasei ja sit kokkon kirjaston kirjat föli ja lähren kirkonkylä. Eiköst se siit sit selkke.

synkiä

Ulkon sata (kui mont kertta olen tämänki tänäsyksyn torennu?) eikä päivä jaks oikken kirkastu. Valo täyty pittä koko päivän.
Mun pit tänä menemä Walon talol tekemä hiuka sisäsiivoust, mut en millän jaks. Kahren päivän erestakas kulkemine jyrkäs mäes ja ryjän kantamine o saan aikaseks koko kropan jäykistymisen, eikä nivelet oikke antan nukku viimäsyän.
Olin kyl ehtost saunas ja venyttelin nuukaste, mut sen ny arvas, et kivut tule sittenki.
Mut ei mittä hättä, mee piretä elukoitten kans sarepäivä, pyhäpäivä ja lepopäivä. Luetan (taik mää vissi vaa) ja jos tule satteväli, käyrän kävelemäs.
Sanomalehres ja uutisis o nyy jo mont päivä jahkattu, onk se Tal-vi-vaa-ran kaivos katastrooffi vai ei. En ymmär, kui sitä ei ol jo suljettu ja syyllissi haastettu oikeutte. Kyl meil faanata ja ihmetellä ko jokku kiinalaise jatkava maito myrkyil, mut ko omas maas pilata ja myrkytetä vesistö ja maaperä, ni ei osata ko ihmetel.
Siin ny nährä, kui vaikkia semmost on estä. Meil piräis olema tarkka viranomaisvalvonta, lainsääräntö ja kaikemailma reklementit, etei tommost pääsis alualkkaenka tapattuma. Tomsse maisemanpilaamishankkessen piräis tarvittema ympäristövaikutusselvityksi, ympäristö- ja maa-aineste ottoluva ja vaik mitä, misä selvitetä jo etukätte, mil taval o varmistettu etei aiheutet vahinkko.
Sen lisseks viäl jatkuva valvonta ja säännöllise tarkastukse. Ja tiärän senki, et pali piänemmistäki lupaehtorikkomuksist on uhkailttu luvan peruttamisel ja toiminna lopettamisel.
Mut näyttä olevan nii, et jossa pohjosen kairois ei ol nii väli. Viäläkä. Nii et ei tarvit menn kiinaha saakk et löytä rikollist hualimattomuut.
Harmitta niitte ihmisten pualest, ko siäl asuva. Niittenki, joil on tyäpaik siäl louhoksel. See voi ol entist elämä ihan pia. Ja mitä heil jää? Pilattu ympäristö ja tyättömyys.
Mut kaikki täsä mailmas tarvita et mennäis ettippäi. Ehkä tästäki sit vuaskymmeni myähemi voiran toreta, et joku asi o liikattan paremppa suuntta sen tähre, et oltti T-vaa-ras hualimattomi.
Orotan sitä päivä ko raha lakka pyärittämäst tätä mailma.

yhteisölline lure

Huament! Tulin tän kehuma, et olen taas päässy lehte.
Ja iha hyväst syyst: oltti eilä Takkupään kans Walo-talkkois ja mäel tuuskaht päivälehren toimittaja. Hän ol kovaste kiinnostunu ja mää parhan mukka kerrosin mitä meil on tehty ja tehrä. Lähtiessäs hän meinas, et kyl mar juttu muutaman päivän pääst o lehres.
Se ol jo heti tänä! Ja meijän kuva kans, kumpaki naama rypys ko aurink paisto suara silmi.
Ei se juttu sen tähre nii hiano ol, et juur mää siin esiinnysi. Se o hiano, et Walon tyä saa huamio ja päästän kertoma muillekki, misä mennä.
Siumenne sanote, mun nivelet ei lainka tykk semsist risute kantamisist mut miälialal se teke hyvä. Yhres touhumine on ihan parast.
Koton piti sit viärä koirat kävelyl, ko hee oliva ollu yksnäs päivä. Ja ehtost ol tärkkiä pittä katti sylis vaik olissin jo miälellän menny nukkuma. Lopultas hän sai tarppekses ja men oman kiikkuhus maat ja me päästi koirien kans nukkuma.
Nyy olen lährös jälles jatkama talkkoit, meil on viäl puutavara korjamat sisäl ja kaikenlaist ryjä siivomat. Ans katto kuka nyy tule kuvama. Linssilutte vika on tarttuvaist...

Ehtost lisseks:
Ol hiano päivä tänänki, vaik ajottaisi saro. Saatti suurimmat ryjät kannetuks roskalaval ja poltettavat puut taaplatti orottama kevät. Sillo piretä polttopuutalkkot.
Nyy poske kuumottava niinko ainaki sillo, ko o ollu koko päivä ulkon. Käven kottitulles kaupas ja osti pari affene kappala. Paistoin ne vois ja tein salatin tykö, kyl nyy o vatt killilles ja tyrneväs olo.
Ko viäl jaksais lämmittä saunan ni päiv olis täyrelline.
Mun pit viärä koirat hiuka mettälenkil mut pimi tul nii yhtäkki et see jää huamisse.
Ehtost tulis miälenkiintone elokuva Teemalt, mut ans katto jaksank pysyt hereil. On kyl kiva olla ruumillisest tyäst väsyny, ete ain vaa kippi.

villasukat

Meil on  kaik lumi jo sulanu pois, viimäsöine sare vei lopukki kellarinhalssist. Aamul ol sorvamon pihal jäät, mut onneks huamasin ajois.
Nyy näyttä aurink paistavan. Sorvamon piha o hiljane, naapuryksikös käy kuhina. Meilläki on jo ens viikol tyät käynnis.
Tämne suur tehras on niinko kippi ko se ei käy. Tääl on kylm, kaik ääne kaikuva ja piänikin kolahrus kaja hiljasis halleis. Ko tehras käy, se niinko henkittä ja elä. Kone kolkuttava ja puhkiva ja ihmise ova ain menos määrätiatoseste jottan tekemä. Nyy me muutama, kon tääl olla, haahuilla säikähtäne näkösin nurkis ja toimiteta tyät verkalles. Ei ol mittä suaranaist kiirut ja olo on eine epävarma.
Taikk sit muns tuntu vaa, ko tiärän et loppu lähesty, ainaki mun osaltan.
Elämä tehta ulkopualel jatku entiselläs. Vein pitkäst aikka eilän koirat frisöörin. Sohvi trimmattin koht ja mää istusin viäres ottamas oppi. Paris tunnis takkusest koirast tul nii siävä ja siisti. Lillin jourusinki jättämä sin, ko kasvattaja o viäl toipilas eikä jaksan molemppi peräsin nyppi. Haen vanha frouva tänäehtost kotti ja sen jälkke mun täyty ruveta itte pitämä koiraten turkeist hualt. Huh.
Sohvin viimetalvinen penikk ol siäl kasvattajal kans. Hän ol tullu sulhassi orottama. Voi ko se ol söpö! Oikken piänenkokkone ja ilone flikk. Kiva nährä niit jälkkenpäinki, et kumseks ne kehitty.
Vaik lumi onki sulanu, ni kylmä pakka vaa olema. Ja se ei sovi mun nivelillen ollenka. Ei aut kovinka pali, et lämmitän torppa eine enemmän, eikä seekä, et puen enemmä roitei yllen. Kylmä kangista lihakse ja sen jälkke alka särky. Lisseks liikkumine käy vaikkiaks ko o vallan kontas.
Entäs ko viäl tule lunt ja varsinki jäät! Niinkaua mene hyvin ko saa oll omal pihal, ko siäl on harvo liukast. Mut ko täyty lähte ton pimiöil teil ja pihoil, misä ei ol hiakotuksest kuulttukka eikä valo muut ko vihjeks, ni ei kyl tee miäli hehkutta, et kiva ko tul talvi.
Mul onki nykysi valla vaatimattoma ilo: aamukaffe juamine ja lehre lukemine o yks, saunominen on tiätty toine ja kolmas o see, ko menen ehtost nukkuma ja puen yllen flanellise yäpuvu ja villasuka. Paitti kerra viikkos, ko Takkupää on käymäs, sillo ei tarvita flanelli eikä villa...
Kui voiki semne asi ko villasuka jalas sänkys olla nii turvallisuut antava asi? Lämmin sänky ylipäätäs on ehroton. Sit ko on hetke maanu fällyje al ja jala ruppeva lämppemä ja tuntu et uni tule... ei voi paremppa ol.

Juu, jos vaihteks keskittyis johonki asiallisse.

hyvinvointi hakuses

Aamukaffe ja lehre lukemine men tänä miälenkiintoseks: en pystyn istuma niin kauat, et olissi saanu eres voileivä syäryks, saati kaffemukillist kyytipojaks. Oli pakko noust välil ja kiärttä ympärs tuva, kepin kans nii et koirat karasiva porston pualel.
Nee ei tykk ko käytän keppi, se pakka kaatuma heijä niskas ja muutonki olema vaaralline.
Kaffe jähtys mikä ei eristä mun hyväntuulisuuttan lainka, etenkä aamul.
Lehres ol monttalai uutist, muitaki asioi jo eikä pelkkä vaalihöpinä. Siin välikävelyitte aikan kerkesin hunterama tavallist paremi lukemian kirjotuksi.
Ihmise voiva huanoste, mikä o selvä aisia ko joka päiv kerrota irtisanomisist. Ko muutonki uutisointi keskitty valla kaikki huanoste olevi asioihi, ei ol ihme jos elämä näyttä synkält.
Mut toisen kaut, aika paljo on kysymys myäs mailma muuttumisest. Ihmiste vaatimustaso o noussu mun miälest noppemin ko elintaso. Nyy ollan köyhi jo siin tilanttes, misä nelikymment vuat sit oltti vast hiuka vähävarassi taik peräte kohtullisest toimentulevi.
Koko perustoimentulon kaava o muuttun ja semmone, mikä enne ol juur tavallist, o nykysi osattomuut ja syrjäytymist.
En san tätä moittiaksen mut ko ihmettelen. Tämä o vissi sitä sukupolvete välist kuilu :)
Nyy kumminki tarvittais kannustamist ja elämäusko vahvistamist. Ja auttamist, mut sil taval, et ihmisel säilyis usko omin kykyihis. Joskus nimittäin huama, et ihmissi auteta avuttomiks. Ja ko tottu sihe ete ite tartt vastat mistä, ni se kykyki häviä.
Uskossin, et suurin osa nyy tyättömiks jäävist ihmisist mialumi panostassiva siihe, et tyättömyys jäis hyvi lyhkäseks. Tot kaike tarvita perustoimentulo, mut muuto vois heilt kyssy, mitä semmost appu he nyy tarvittisiva, mikä auttais heit selviämä itte tulevaisuures. Aika moni tiätä vastaukse, ko vaa joku jaksa kysyt. Ja luavuut mukka, ei kaiken tarvit olla nii tiukkapipost. Vähemmä pyrokratia ja vahtimist, enemmä keksimise ja yrittämise ilo.
See olis kustannustehokkamppa monel taval, pitkäs juaksus.

No juu, mul o ollu vaikkia yä ja aamu, sen tähre mailmanparannus houkuttele. Oma hyvinvointi o hukas, mut mul on kaapis purkki, mist sitä löyty. Löyryis vaa kaikil yht helpol.