keskiviikko 23. joulukuuta 2020

omassa kuplassa

Kaikenlaista nousee mieleen tutkimuksia odotellessa. Olen ihmetellyt, mitä oikein olen mahtanut toivoa, kun se toteutuu näin? Kokemukseni mukaan saan yleensä kaiken mitä toivon tai tarvitsen, mutta en aina ollenkaan siinä muodossa kuin olen ajatellut.

Onko tarkoitus karistaa elämästäni myös turha murehtiminen, jota olen tehnyt koko ikäni. Tämä välitila on tehnyt elämääni jonkinlaisen tyhjiön, jossa ei ole eilistä eikä huomista. Merkillisellä tavalla tärkeä on vain juuri tämä hetki.


Tämä on luonnollisesti vaikeuttanut tulevan viikonlopun valmisteluja. On ollut vaikea keskittyä ruokaostoksiin, jotka koskevat monen päivän päästä tapahtuvaa ruokailua. Niinpä tänä vuonna mennään vanhalla rutiinilla eikä panosteta yhtään enempää.

Olen kuitenkin luottavaisella mielellä ja vähän uteliaskin. Elämä on mielenkiintoista vaikkei olisikaan aina niin kivaa.

Ei kommentteja: