viikon aluksi

 

Sateenvarjot tervehtivät taas työviikon aloitusta. Maan parhaaksikin mainittu kenkäkauppa Alina on luullakseni tuon ripustuksen taustavoima. Iloisesti heiluvat varjot jo toista kesää Uudenkaupungin Alisella kadulla.

Ryhdyin myymään kiinteistöjä:

Olisi tarjolla komea nelikerroksinen talo pienessä rantakaupungissa osoitteessa Kirkkokatu 10.

Vähän haikea luopua tuosta, olenhan sitä tehnyt jo kymmenen vuotta. Rahallisesti sen myymisestä tulee tappiota runsaasti, mutta se pitänee laskea harrastuksen hinnaksi. Toivon että se tuottaa jollekin vielä yhtä paljon iloa kuin minulle.

Tänään on muutenkin suurten ja vähän pienempien muutosten päivä. Jälkimmäisiä edustaa hiustenleikkuu. Kummityttöni on viime aikoina huolehtinut asiasta, ja nyt hän on saamassa vauvan ihan näinä päivinä. Lupasi vielä leikata, kun ei kuulemma tunnu missään, raskaus.

Evääksi otin vadelmia. Pitää nauttia niin kauan kuin kotimaisia saa tuoreena.

haasteellinen päivä

Nappasin Vilukissiltä haasteen:

"Osallistun luovuuteen kannustavaan (käsityö)haasteeseen. Lupaan tehdä jotain omin käsin 5 ensimmäiselle kommentoijalle. Sitten heidän täytyy luvata kopioida tämä haaste omaan päivitykseensä ja luvata samoin. Siis tavara/lahja/jotain muuta hauskaa ja mielenkiintoista tehdään itse ja toimitetaan vuoden 2011 aikana. Lähdetkö mukaan?"


Tämä on kuulemma helppo nakki, valmista tulee kuulemma tuosta vaan :DD
Mutta lupaan saada aikaiseksi viisi käsityöksi laskettavaa tänä vuonna ja luovun niistä.
 
Kommentointia tämä ei estä, kerrot vaan ettet osallistu.
 
Härkäviikot ja reikäleivät alkoivat mun kohdallani eilen. Opaskurssilaisia oli tullut yksi lisää joten se näyttää nyt valoisalta. Tänään pääsee taas puuhailemaan grafiikan pariin ja lauantain miniatyyritkin on jo suunniteltu.
 
Kun tässä syksyn mittaan on kaikenlaista vähennetty, niin nyt on taas aika vähentää painoa. Jokavuotinen ryhtiliike ruokapöydässä on enemmän kuin tarpeen. Tässä ei kaivata lonkkavaivojen lisäksi vielä polvi- tai muita kremppoja. Mutta mitään jauhopussikuuria ei tänä vuonna ole luvassa, hyh. Vieläkin puistattaa.
 
En ole muistanut täällä mainitakaan, että yksi ikuisuusprojekteistani tuli jonkinmoiseen päätökseen viikonloppuna: kannoimme nukkataloni sisälle, salin nurkkaan. Sivupalkista löytyy, Kirkkokatu 10:n kohdalta. Nyt on hiukan lässähtänyt tunnelma, kun ei oikein pääse kalustamisen kanssa alkuun eikä ole kovin paljon enää rakenteluakaan. Yhden huoneen parketti tosin on kesken ja keittiön ruokakomero on vielä vaiheessa. Ja kuten aina remontin tai rakentamisen yhteydessä, myös joitakin lattia- ja kattolistoja puuttuu.
 
Lopuksi viikon lintuhavainto: eilen kirkolta tullessa tiellä istui pyy. En ajanut yli, vaan se lensi tienvieren koivuun ja killitti sieltä autoani. En ole ennen pyytä nähnyt, en puussa enkä pivossa. Joskus vuosia sitten oli lintulautani alla peltopyy, mutten sitäkään ole sen jälkeen nähnyt. Taitavat olla vaikeasti havaittavia tai harvalukuisia otuksia molemmat.

ehtoopäivällä

Heti paketin avaamisen ja aamupäiväkahvien jälkeen siirryimme Varman kanssa lorvikamarin puolelle. Pöytä oli tehty hetkessä, seuraavaksi on vuorossa sohva.

Varman hauska kehto/tuoli-yhdistelmä valmistui myös nopeasti. Tämmöinen olisi käytännöllinen oikeastikin. Oikea fammun salainen ase :)

Sohva vaatii melkoisesti hiomista, ennenkuin se miellyttää vaativaa silmääni. Vähän eri mallinen kuin se, jota itse suunnittelin, mutta kaunis tästäkin tulee.

Tämä hopeinen kahviastiasto on heräteostos, mutta kyllä neidit ovat sen ansainneet. Kunhan nyt vielä valaisimet saapuisivat, niin voisin laittaa kalusteet takaisin ja nukkis olisi himpun verran lähempänä valmista.

Sorruin kuitenkin tilaamaan Minimunduksen biedermaierit, vaikka tarkoitus oli tehdä itse ja osa oli jo aloitettukin. Mutta, kuten Varmalle sanoin, en ole mikään sarjatyön tekijä ja tekemistä näissäkin on ihan tarpeeksi.

Samassa paketissa tuli myös kaikenlaista pientä, joka esiintyy molempien kuvissa myöhemmin. Ja muutama paketti Fimoa, joten ruokakokeilutkin voivat taas jatkua. Osa tilauksesta tulee jälkitoimituksena. Se tarkoittaa että meillä on vielä toinen tällainen aamupäivä tiedossa.

kurvit suoriksi

Tänään on taas pienoismalliprojekti liikahtanut eteenpäin. Teimme jälleen kerran materiaalikokeiluja mutta myös valmista: tasoitimme pohjan muotoiluja Oivalla. Pienen suttaamisen jälkeen homma sujui ja tulos oli lorvikamarin ovea sulkiessa oivallinen.

Tilanne voi tietysti muuttua kun tasoite kuivuu ja pahvialusta asettuu muotoonsa. Mutta aina voi kuitenkin tehdä jotain, ihan hukkaan työ ei mene.

Jälleen kerran pohdimme mittakaavan muutosta. Ehkä kuitenkin tekisimme puolet pienemmän, 1:200? Se olisi mukavamman kokoinen käsitellä ja kaikkea. Lopulta kuitenkin päätimme pysyä aloittamassamme koossa. On hyvä, jos pienoismallin ympärille mahtuu riittävästi ihmisiä, kun suurin tarve sille on silloin, kun museossa on iso opastettava ryhmä. Ihan pienen levyn ympärille mahtuu vain muutama ihminen, loput saisivat katsella toisten olkien yli.

Jaoimme myös nettikaupasta tilatut nauhat ja silmäilimme vähän nukkistarvikkeita. Nyt on sellainen olo että pitää ehdottomasti tehdä jotain boxin suhteen. Mulla on siinä jokin ajatusvirhe, en ole mitannut huolellisesti enkä saakaan siihen mahtumaan kaikkea mitä ajattelin. Hyvä siitä tulee silti, erilainen vain kuin olin ajatellut.

Sain sievän kynttelikön pikkujoululahjaksi, se on nyt Neitien förmaakin pöydällä. Otan kuvan kunhan valoa joskus on riittävästi. Nukkis on huushollin pimeimmässä kohdassa, joten kuvaaminen ei ole ihan helppoa.

Yölläkin vaivasi nukkekotimurhe. Sain nimittäin kesken unien sellaisen vakaumuksen, että Neitien on saatava kunnollisen kokoinen talo, ja nykyisestä tehdään koti ihan tavalliselle pienperheelle tai modernille, hyvätuloiselle pariskunnalle. Nykyisinhän on tapana rakentaa talo, jossa on iso olohuone ja paljon pieniä koppeja nukkumiseen, ruoanlaittoon ja sen sellaiseen. Juuri kuten Neitien talo.

Mihin helkkariin sellaisen ison kartanon sitten sijoitan? Sinne vissiin, kun tänne ei mahdu. Sellainen kaappi kuin Varmalla olisi hieno. Sellaiselle juuri ja juuri saisin raivattua tilaa. Ehkä.
Tai jos löytyisi sellainen kaunis, hyvänmallinen talo, joka mahtuisi saliin palmun alle, niin ehkä sellainen edes...

Pienet projektitkin tuottavat vielä tuskaa. Johonkin nekin on sijoitettava, roomboxit ja muut pienet interiöörit. Lorvikamariin voisi laittaa hyllyn ylös seinän rajaan? Tai miksei yhtä hyvin tupaan ja saliin esim. oven yläpuolelle?
Kaikki valmistuu mielessä paljon nopeammin kuin todellisuudessa. Tänään puhuimme kahvilla siitä, miten paljon enemmän nyt vanhempana elää juuri tässä ajassa, eikä enää odottaen tulevaa. Tämä nukkekotielämä taitaa olla siinä asiassa poikkeus. En millään saa aikaan niin paljon valmista kuin mieli tekisi. Vaatii kuitenkin jonkinlaisen rupeaman että ehtii keskittyä, etsiä kaikki tarvittavat kamat ja useimmiten, kun ei ole valmista ohjetta, aikaa menee silkkaan pähkäilyyn melkoisesti.

Jospa huomenna olisi jotain kuvattavaa, niin laitan sitten tännekin näytille.

Joo-o

Niinhän se sitten kului, kesä. Lomaillen pakolla ja ilman. Nyt on jo viikko vierähtänyt sorvin äärellä ja siihen alkaa taas tottua.


Vaikeinta on paikallaan istuminen. Vaikka kuinka olisi tehtävää, ei tahdo jaksaa istuksia koko päivää. Kotimatka autossa on jo yhtä kärsimystä.


Kudoin aamulla sukkaa autossa. Takkupää ajoi, joten ihan suurta vaaraa kutomisesta ei aiheutunut. Tosin keväällä lopetin siihen, kun aloin ihan yhtenään ajatella, miten sukankudin ja äkkijarrutus mahtavat suhtautua toisiinsa ja minuun... Mutta siis aamulla kudoin kuitenkin. Ja tulin siihen tulokseen, etten lainkaan pidä nurjista silmukoista. En ole koskaan niistä tykännyt, enkä ala tykätä nytkään. Kudon niitä silti, koska muuten neuleeni olisivat tätäkin tylsempiä, mutta en siis tykkää. Mikä on nyt tullut sanotuksi. Jos pitää perustella, niin maailmassa on muutenkin ihan tarpeeksi asioita nurin, ettei niitä tarvitse enää kutomalla kutoa. Jos niinku ymmärrätte.


Arvatkaas, mitä ostin ekasta tilistä? Juu, puutarhalapion. Tosin en kykene sillä mitään tekemään, joten se on Takkupään käytössä. Hän onkin varsin tehokas puutarhalapioitsija. Aivan tulee hyvä mieli kun vierestä katsoo. Olen jo pääsemässä yli sen tosiasian, ettei itsestäni ole enää lapioimaan kuin korkeintaan täytekakkua suuhun. Siksi puutarhaa ollaan muuttamassa siihen suuntaan, että kaikkinainen lapio- ja kuokkatyöskentely minimoidaan. Kuten myös ruohonleikkuu, joka sekin käy liikaa luntioomille.


Lorvikamarikuulumisia kaikki odottavat kieli pitkällä. Ilmoitan siis, että on otettu käyttöön. Toimii juuri kuten olin suunnitellutkin, eli täydellisesti. Valmista ei vielä ole kuin sen verran, että pystyy jotain askartelemaan. Ja olenkin askaroinut: tehnyt kaksi sänkyä, keittiön astiakaapin ja kehystänyt useita tauluja. Lisäksi jotain pienempää, kuten suolasalkkarin. Parhaillaan työn alla ovat ruokasalin tuolit, joita työstän sarjana, kaikki neljä kerralla. Tulee toivoakseni samanlaiset virheet jokaiseen. Ja jotta ette lähetä heti tilauksia huushollinne mööbleeraamiseksi, saanen kertoa, että kokoa kalusteilla on 1:12. Laitettiin Neitien taloon. Laitan tänne ehkä kuvia joskus. Tai sitten en.


Mitä vielä. Kulttuuriseura on ahkeroinut kattotiilitalkoissa koko kesän. Laskin, että tarvitaan liki kolmetuhatta tiiltä, ja ennenkuin ne on harjattu, pesty ja maalattu sekä hinattu katolle, niitä on käsitelty ainakin kuusi kertaa. Tämä tarkoittaa 50 tonnin siirtelyä. Ihan totta, kolmetuhatta tiiltä nostettuna kuusi kertaa tekee yhteensä 50000 kiloa. Ilmankos mulla on kyynärpäässä niveltulehdus, joka ei parane millään. Muutkaan ei vissiin ole juur kuntosalikortteja lunastelleet.


Ja mäellä on ollut mukavaa. Lennokkaiden ajatustenvaihtojen ohessa valmistuu pinottain faluninpunaisia kattotiiliä, aurinko paistaa ja keto on täynnä kukkia. Ihmetteleekö joku, kun siihen verrattuna täällä sorvaamossa on tylsää? Jos nyt jollekin tuli ylittämätön hinku osallistua tiilienvärjäämiseen henkevässä seurassa, niin huomenillalla taas tapahtuu. Kannattaa tulla, mäellä nähdään tämän tästä julkkis-luokan henkilöitä raatamassa.


Marjoja olisi muuten saatavana itse poimien. Herukoita ja karviaisia, kohta myös luumuja ja jonkun verran näyttää tulevan myös omenoita. Jostain kumman syystä olen lisännyt marjapensaita yhä vaan, vaikken entistenkään satoa juuri korjaa. Minä kun en perusta mehuista enkä hilloista, eikä ole kellariakaan. Eli vassakuu, käykää noukkimassa talteen.