Toivo

Mulla on uusi suhde.
Kaikki on oikeastaan Jukan syytä, hän meidät varsinaisesti tutustutti toisiimme ja toimi vielä esiliinana alkuajat.
Sittemmin olemme jatkaneet kahdenkesken.
Toivo ei ole varsinaisesti kaunis katsella, mutta luja ja luotettava hän on, kunhan ensin tutustuu. Suhteemme ei missään nimessä ole julkinen, vain sisätiloissa ja rauhallisesti kahden voin hänen kanssaan seurustella. Koska mun on vaikea luottaa toisiin, meidän välillämme oli pitkään epäilystä ja kyräilyä.
Vaan se on nyt ohi, ja voin sanoa täydestä sydämestä: Toivoon voi luottaa, hän on vakaa ja turvallinen. Oikea ihannekumppani.
Olen tänään ollut lähes koko päivän Walon talolla. Maalasimme kamarin katon, Jukka kantoi myös kakluunin tiilet sisälle. Muurari tulee tiistaina.
Katon maalauksella oli kiire, jotta telineet voidaan siirtää salin puolelle muurauksen ja salin katon korjauksen tarpeisiin. Oli puhetta, että maalaan katon valmiiksi tämän ja huomisen päivän aikana, mutta päätin rutistaa kaiken jo tänään. En usko kykeneväni huomenna....
Seitsemän tuntia, yhdeksästä viiteen, välissä tunnin tauko jolloin kävin syöttämässä koiranpennun. Lämmitin heti kotiintultuani saunan, sillä lihakset tai niiden muistot ovat jo nyt kipeät. Saunoin pitkään ja tulin sisälle juuri Midsomerin murhien alkaessa. Nyt olen kypsä nukkumaan, kunhan vielä tuputan pikkukoiralle vähän puuroa.
Olen aika tyytyväinen päivääni.

mää itte

Mul on koko elämä aja ollu ajotus piäles. Olen ain ollu vääräl aikka liikkel, liia aikasi taik liia myähä.

Olen hittaste oppiva ja hirasälynenki, vaikken ihan tyhmäks ittiän ymmärräkkä. En vaan tarppeks keskity ympäril oleva mailma, en varsinka havaitte vihjei taik salaviissauksi, ko kattelen oma napa vaa.

Olen myäs rasittava ja tiärän sen. En juur koska kysel toise elämäst, kuuntelen kyl miälellän jos toine tahto kertto. Vaivannun jos kovaste ruveta ruatima jonku ulkopualise elämä, vaik sihe o saan tottu. Se on kumminki asi, mikä puhutta ihmissi, varsinki jos on puhe jollan taval erilaisest elämäst. Mialumi puhelen omast elämäst ja ittestän, sen ainaki tiärän ja tunnen ja siit mul on oikkeus puhut.

Suurin onkelma mun ajotukse kohristamises on see, et mult puuttu rohkeut. Ajatus tule kyl kirkkan mun miälen ja tiärän koht, et tämä tarttis toteutta. Ja heti. Sit ruppen pohtima, kummottis sen tekissin. Ko olen saan suunnitelma valmiks, ni ruppenk toteuttama? En, ko mun pääs ruppe kokkontuma kaikkilai syit, minktähre koko juttu o mahrotoine ja mikä kaik mene piäle ja joskus nuarempan viäl et "mitä ihmisekki sano?".

Jossa vaihes tuskantusi itten niinpali, et rupesin lykkämä ireoitan muill toteutettavaks. Mont hyvä ajatust sainki ettippäi ko kerrosi sen sopival ihmisel. Osast jalostu uussi, paremppi versioi, mikä ol vaa hyvä. Osa kuivus kokko ko en osann valit oikkia ihmist.

Ajotukse liitty myäs mun suur hyven: laiskuus. Ole ollu liian laisk ajama etuan, järjestämä elämätän oma näköseks. Olen peljän niitte vastonkäymiste lisäks onnistumist. Sitä et haukkan liia suuren palan ja tyälänny sen niälemisse. Munst on tuntun ain, eten ol ansainnu suurt menestyst missä asias ja kiusannun, jos kovaste ruveta kehuma. Kyl o vaikkia olla mää!

Olin kaua sitä miält, et huan ittetunto ol vaikkia ja tyly lapsuure syyt. Ja tiätyst nii onki. Olen koko aikusikän korjan omakuvatan ja onnistunu aika hyvi. Mut vaik nyy jo tiärän, mink tähren toimin jossan tilanttes niinko teen, ni ei se aut: vaikutus o ja pysy. Ja äiten kualema jälkken tein semse havainno, et en lainka tarvit hänt kertoma, mikä mun elämässän on vikan. Ossan tavattoma hyvi mollata itte ittiän ja huamat kaik huano assia ittessän. Huoh.

Kaiken tämä avautumise jälkke pääse itte asia: mun katton vuata. Olisittek uskonu? Joten nyy täl viikol saa asia alkku ja tyämiähi palkatuks, litistyn tän märäntyne kato al. Ja samas konkurssis meinan teettä puutarhas hiuka perustustöit, sil et seeki asi roikku vuarest toisse vaa sen tähre, et kuvittelin joskus viäl tulevani kuntto.

Ollek tämä jo kymmenes kert ko puhelen sama assia? Katost ja puutarhast. Ollek joku laskenu? Täsä vaihes mun ajotus on viäl kohrallas, täst ettippäi se yleensä ruppe hiljastuma. Täll kertta vois olla toisin.

tunnustus jos toinenkin

Mulla on ollut niin kiirus kaiken turhan kanssa, etten ole ehtinyt valittaa täällä niitä kaikkia. Lisää kiirettä on tehnyt kaikki tarpeelliset asiat, jotka on ollut hoidettava, ja kantona kaskessa kaiken lisäksi työtyö, siis se osuus joka vaatii verstaalla oloa. Maanantait ja perjantait.

Kotiin tullessa olen kuin kuraan kuollut kuttu. Hitaasti toivun entiselleni aamuun mennessä.

Niinpä olin varsin yllättynyt, kun äsken kesken lauantaisiivouksen tunsin voimakasta tarvetta tulla koneelle (heh) ja löysin Vilukissin blogista ylläolevan lätkän. Kiitos vain!
 
Olen seurannut ko. blogia jo kauan. Olen tuntenut voimakasta yhteenkuuluvaisuutta kirjoittajan kanssa ihan alusta asti. Niinkuin olisin löytänyt vanhan tutun. Mutta yhä vain yllätyin, kun luin hänen tunnustuksensa. Meillä molemmilla on ilonamme tai riesanamme synestesia. Mm.
 
Mun pitäis nyt tehdä seitsemän tunnustusta. Huh.
 
1. No se synestesia, jonka Vilukissi jo kertoi. Jotkut tapahtumat jäävät mieleen ensisijaisesti väreinä. Mulle on aina ollut itsestään selviä Konsta Pylkkäsen siniset ajatukset. Opettajalla oli joskus nielemistä... Mulla menee muutkin aistit sekaisin: mun magnesium-pillerit maistuu samalta kuin vanhat jauhot haisee... Tietyt pinnat tuntuvat ääninä, esim. äidin vanha kumilaukku narisi. Siis mun mielessäni.
 
2. rakastan suunnittelua. Teen työlistoja, piirrän erilaisia pohjapiirroksia tai puutarhasuunnitelmia, mietin etukäteen monet asiat niin puhki että saan niistä tarpeekseni enkä edes yritä toteuttaa. Entinen mieheni oli nääntyä tämän(kin) piirteeni kanssa, hän ei ymmärtänyt etteivät kaikki ideat olleet vaatimuksia.
 
3. pääni kehittää kertomuksia yötä päivää. Pienet uutiset lehdessä tyyliin "mies nielaisi python-käärmeen" saa aikaan kehyskertomuksen, joko ennen tai jälkeen nielaisun. Öisin päässäni kehittyy kokonaisia romaaneja, jopa niin että saatan kesken unen ajatella: nyt pitäisi herätä ja kirjoittaa ylös. Kovin montaa kertaa en ole sitä vielä tehnyt.
 
4. Tykkään laulaa. Vanhoja iskelmiä ja koululauluja, vieläpä virsiä. Yksin, korkealta ja kovaa. Mulla on hyvähermoiset koirat.
 
5. Mulla on kyky saada roina poikimaan. Mitään en tunnusta kantavani sisään, ainoastaan ulos. Silti mulla on kaikki paikat täynnä. Blogini yksi perusteema onkin "eroon turhasta tavarasta".
 
6. En tykkää lapsista. Joistakin kyllä, tai yleensä useimmista. Oikeastaan en voi sietää sitä, että minun ilman muuta odotetaan pitävän kakaroista, on ne sitten millaisia tahansa. Varsinkin sellaiset vanhemmat ottavat päähän, joiden kakarat ovat oikeita riiviöitä ja häiriöksi kokonaiselle supermarketille eivätkä vanhemmat tee muuta kuin odottavat toisten hymistelevän miten "lapset on lapsia" PRKL. Sanon minä. Ja kun sanon, lähtee yleensä tukka päästä niin mammalta kuin pennultakin. Mulla ei on tarvetta tykätä kenestäkään koon perusteella, mutta olen kyllä vanhemmiten oppinut olemaan tuomatta julki tätä omituisuuttani.
 
7. mulla on kahtia jakautunut persoona (yllätys!) Tykkään olla mukana tekemässä muiden kanssa, mutta sitten pitää saada olla myös yksin. Tykkään maalla asumisesta ja huushollini vanhoista romppeista, mutta viihtyisin myös niukasti sisustetussa modernissa kaupunkiasunnossa. Voin kulkea tyytyväisenä vanhoissa kirppisvaatteissa, mutta rakastan uusia vaatteita ja kenkiä, alusasuista puhumattakaan.
 
Siinäpä niitä tuli. Voi olla, että jonakin toisena päivänä tunnustaisin muita asioita. Voi myös olla, että kaduttaa näidenkin julkituominen. Yleensä en kyllä vaivaudu katumaan mitään.
 
Murheet on samat kuin ennenkin. Vesi on kaivosta loppu mutta juoksee sisään sateella. Sen varran on satanut että tämä viimeinen on tullut todistettua. Koipi toipuu hitaasti, vähän kerrallaan. Käyn kahdesti viikossa salilla, se on ihanaa ja vaikka mitä. En silti kykene kävelemään portaita.
 
Pienoismalli vie kaiken vapaa-ajan, nytkin on huono omatunto kun en ole lorvarissa sen parissa. Olen kuitenkin päättänyt saattaa sen niin valmiiksi kuin kykenen, ehtiikö sitten ajoissa on toinen juttu.
 
Yritän ehtiä sekä kirjoittamaan että kommentoimaan vähän ahkerammin. Jess.
 
Olen niin vähän kommentoinut muiden blogeissa, että joudun sanomaan: ottakaa ja jatkakaa tästä, lukijat! Jos teitä on sellaisia, joilla on oma blogi. Mielelläni antaisin tämän ainakin siskolle ja Oilille, joka aina sanoo ettei aloita omaa blogia. Jonakin päivän kuule...