Tässä on ollut monenlaista vastusta. Yksi suuri asia on se, etten tahdo aina keritä vessaan ajoissa. Vaippoihin siirtyminen on lähellä. Arvioin aina kykyni liikkua yläkanttiin ja asian vaativuuden alakanttiin. Hankimme wc-istuimen korotuksen käsinojilla, joten en tarvitse enää apua ylös nousemiseen.
Myös suihkussa käynti vaatii nyt apurin. Istun tuolilla mutta en jaksa pitää käsiä ylhäällä niin pitkään, että saisin hiukset pestyä. Takkupää pesee ja huutelee ja minä vain istun ja palelen. Samasta syystä en saa hiuksia muotoiltua. Onneksi kummityttöni on hovikampaajani ja hiusten malli on nyt sellainen että voi vaan antaa kuivua itsekseen. Hiuksia lähtee nyt siihen malliin, että alkuvuodesta olen varmaan kalju.
Ihoni on rutikuiva ja tuntuu että se imee voidetta litroittain. Kasvoni hilseilevät ja Airvon maskin painamat jäljet pysyvät tuntikausia. En kestä katsoa itseäni peilistä. Siinä missä ennen oli jäntevä lihas, roikkuu nyt veltostunutta nahka. Paitsi pohkeissa, niissä ei näy vielä rappion merkkejä.
Emma-fyssari kävi myös viime viikolla. Nauratti meitä kumpaakin, kun hän totesi ettei minua saa taivuttamalla venytettyä. Pitkäaikainen joogaaminen ja kävelylenkit vaikuttavat vielä ja kättäni saa viedä kuinka hankalaan asentoon tahansa eikä tunnu missään. Ainoat mitkä pistää hanttiin on reidet. Etureidet on olleet koko ajan jäykät ja nyt kun istun jatkuvasti, ne lyhenevät entisestään.
Jotain hyvää sentään tapahtuu joka viikko. Sain tiedon että autoni on vapautettu autoverosta. Ja Kerttu-tyttönen on meillä hoidossa kun isäntä on pääkaupungissa oppia saamassa. Takkupäällä pitää kiirettä kun avustaa minua ja pitää väliaikoina Kerttua sylissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti