ittekseni

Olen ny poikkeukselliseste kototöis vaik on perjanta. Kolm päivä sorvamol vei voimat ja olenki köpitelly kepin kans tämä aamu.
Laskin, et tämä kolme viimäse kuukaure aikan meil o sorvamol peräte kahreksa viraomaistarkastust. Ei ne kaik munt tarvitte, ko vaa pirän vaari et jokases o tarppeks kaffet ja pulla, mut toisil on aika vipinä.

Lehres puheltti, et syksy o ollu lämmi ja talvi myähäs. Sen kyl huama, ko orvoki kukkiva täytt päät, on tullu uusiakki. See on kyl varsinaine pakkasesiätäjä, jatka kukkimist vaik tulis välil lunt niska. Tykkän semsest asenttest, et kukita ko on ruvettu, eikä lakata ensmäsest huurttest.

Mun luavuuskohtaus jatku, lunt orotelles. Se ei pääs vaa oikke vauhti, ko ain tule jotta keskeytyst. Ko en ol kumminka mikkä luava ihmine (eres lappiol) ni mul ei ol semmost tekemisen palo, et jättäissi kaike muu ja tekissi vaa yht asia. Esimerkiks maalaissi. Karetu semmssi ihmissi ko kykene unhottama muu mailma luavuutes tähre.

Ei, ko mää tarvitten aikka ja hunteramist, jos ruppen tekemä jotta erityist. Ko ajatus koko aik katke, ni tekemisest ei tul mittä. En saa enä kii siit kohrast, mihe jäin joten miäti oikke ajan kans, ja sit tuleki jälles uus häiriö. Ollek tämä sitä luamisen tuska...?

Onneks sentä o semmostaki, mikä ei vaari kovaste ajattelemist. Mul o jälles kaik keske-eräse kutime keinutuali viäres, ja ko en mittä muut tekemist keksi, ni kuron niit ettippäi. Ja jämälankoist piäni sukki. Kaikist lankoist ei voi kutto sukki, sentähre mun yäaivot tulostiva niil toise käyttötava, mitä en ol viäl kokeillu.Mut koht kokeilen.

Sohvi on viimässi päivi koton. Hän ei onneks ol enä kamalaste levistyn, nii et penikoi tule korkeintas kolm. Sais kyl tul enemä, ni eivät olis nii suuri ja häne olis helpomp rutista niit mailma. Olis kiva jos koirillaki olis oma enkel, mikä piräisis hualt sillon ko mamma ei pyst auttama.

Tämses marraskuu perjantais o iha oma tunnelmas. Ko katto ulos akkunast (see tarttis pest), näkymä o hyvinki pelkistetty. Kaik puu ja penssa o lehrettömi, taivas o harma eikä tuulevärettäkä näy. Yhtä elävä olentto ei ol näkyvis.
Mut silti maisema ei ol tylsä. Penssa muarostava hianoi muaroi ja kuvioi, färi sointuva toissis kauniste, vaik palett onki vaihtunu ruskia ja harma sävyseks. Jos suvel ihmettele, kui mont viherkäist mailmast löyty, ni kattokast nyy ympärillen: kyl on monttalai ruskiaki olemas. Toinen toistas kaunemppi.

Kaiken tämän kauneuren keskel hauron jälles murha miälessän: mul on saunas hiir. En ymmär kui se on mahrollist, uures rakennukses misä ei piräis oll reikki hiiren kulkki, mut nii vaa on. Tule kalliks, ko se syä mun hyvän käsintehryn saippuan. Viimeks ko läksin saunast, laitin saipon vesikousa all piilo. Saa nährä viäläk se on sen löytän. Viän tänä sin kräpsän, tule joku roti sihenki elämöittemisse.