torstai 28. toukokuuta 2009

vaihteeksi punamultaa

Tänään taas keitettiin maalia. Kauppilan umpipihan kahvilarakennus on tarkoitus maalata ja sitä varten piti keittää vähän maalia.
Sata litraa saatiin valmiiksi, kun kahdelta aloitettiin. Puoli yhdeksän aikoihin olin kotona, pari talkoolaista jäi vielä hämmentämään keitosta.

Nämä kaikki tarvittiin: ruisjauhoja, rautavithrilliä, vernissaa ja punamultaa. Ja se vesi.
Tässä kaikki on jo sekaisin ja hämmentämistä riittää:


Kolme ihmistä kävi kysymässä, riittääkö maalierästä myytäväksi. Olisiko tässä markkinarako? Alanko keittämään maalia isoisän hengessä? Tosin pappa keitteli vallan muita aineita, jauhoja toki siihenkin tarvittiin...

maanantai 25. toukokuuta 2009

arkipyhä

On ollut aivan sunnuntai-olo koko päivän. Pakkolomalaisella menee viikopäivät sekaisin, varsinkin kun saunoo sunnuntai-iltana.
Eikä pelkästään sunnuntai- vaan nimenomaan kesäinen pyhä. Vaikka aamupäivällä ennen Takkupään lähtöä teimme kyllä monenlaista askaretta, korjasimme portit esimerkiksi, niin joutilas lomapäivähän siitä kuitenkin tuli.

Särkynyt sydän, tai särjetty sydän, kuten meillä tätä kutsutaan, nautti myös ilta-auringosta.

Orvokki on innostunut kukkimaan myös valkoisena.

Ja nämä lemmikit vaihtavat paikkaa joka vuosi, mutta jaksavat kukkia aina yhtä sinisinä.

Villiintyneessä perennapenkissä kukkii tulikellukka? seuranaan vanha perinnekasvi kevätkurjenmiekka, jonka matala kukkavarsi yltää pariinkymmeneen senttiin.

Lorvikamarin katto tuli eilen valmiiksi, ja nyt pohdin, laitanko seiniin ylijäämätapetteja, joita on kutakin yksi rulla. Vai pitäytyisikö aikasemmassa suunnitelmassa ja antaisi seinien olla yhtä valkoiset kuin katto. Huoneeseen paistaa aurinko vain aamuvarhaisella ja taas iltamyöhään, joten se ei ole kovin valoisa, kuten kuvasta näkyy.
Palatakseni puutarha-asioihin, kaikki on niin kovasti kasvussa, että ensimmäiset niitot alkavat olla ajankohtaisia. Nurmikko on leikattava kaksi kertaa viikossa ja silti se kukkii keltaisenaan voikukkaa. Yöpakkanen olisi nyt tuhoisa. Onneksi vajassa on suuri määrä harsoa, jos näyttää jonain iltana pakastavan.
Joskus näkee puutarhoissa mitä omituisimpia virityksiä, kun on hallayö luvassa. Silloin pensaat ja kukkamaat peitetäään kaikella mahdollisella, pussilakanat ja verhot ovat tavallisimpia. Ei silti, itsellenikin tulee halu suojata lähes kukkivat kasvustot ja turvata marja- ja hedelmäsato, vaikka tietää että se taistelu on helposti hävitty. Ja että viimeistään vuoden päästä kaikki kasvaa taas entiseen malliin.
Huomiseksi on luvassa uusi, lämmin päivä. Onnellinen minä, joka saan nauttia siitä kotona omassa puutarhassa.



lauantai 23. toukokuuta 2009

talkoissa kuokkimassa

Tänään keitettiin Santtiolla punamultaa ja maalattiin kylätaloa. Tässä kaadetaan ruisjauhovelli kuuman veden joukkoon:


Ja sitten keitettiin pari tuntia koko ajan sekoittaen. Pääkokki oli musikaalista laatua ja varustautunut soittopelillä, joten talkoissa oli varsin viihtyisää. Reilun kahden tunnin jälkeen lisättiin punamulta, vernissa ja rautavithrilli, ja taas keitettiin. Koko ajan sekoittaen.

Reippaat maalarit sutivat seinää punaiseksi valssin tahtiin.

Eilinen päivä meni kulttuuriseuran parissa. Ensin katselmoitiin mäen kasvillisuus ja sen vaatimat toimenpiteet, illalla saatiin päätökseen yläpohjan tyhjennys ja pidettiin lettukestit sen kunniaksi. Käykää vilkaisemassa täältä.
Huomenissa on vuorossa jälleen lorvikamari.

perjantai 22. toukokuuta 2009

eka viikko mennyt

Alan ymmärtää eläkeläisiä, joilla on aina kiire. Olen touhunnut kuluneena viikkona kuin riihellä.
Kuvitelmat siitä, kuinka aika kuluu leppoisasti, ovat jo karisseet. Parina päivänä kiidin tilaisuudesta toiseen ja palasin kotiin iltamyöhällä. Jokaisena päivänä olen sutinut, sahannut, kantanut, kaivanut aivan hikipäässä, ja mielessä on silti pyörinyt, että enemmän pitäisi ehtiä.

Pienen yrttimaan sain aikaiseksi, kun kasvimaan kunnostaminen vie koko kesän. Tein sen etupihalle, isoisän vanhaan kessumaahan. Ihanaa mustaa multaa, jota oli helppo muokata. Ikävä vain, että se sijaitsee juuri koirien rähinäreitillä, jota ne pinkovat kun haukkuvat tiellä liikkuvia. Jouduin aitaamaan sen kolmelta sivulta, ja silti puusilmä-Lilli sekoili porkkanapenkissä. Canis vandalismus, meidän koirien suku...

Lorvikamarin kattolautoja naputeltiin paikalleen eilen aamulla, ennenkuin Takkupää taas lähti Toiseen Elämäänsä. Hidasta, hidasta. Yksin ei onnistu ollenkaan, kun osa laudoista on yli neljämetrisiä. Teen sitten odotellessa kaikkea muuta. Sunnuntaina on luvassa jatkoa kattoasennukseen.

Eilen pyörähti kartanolle yllätyskyläilijöitä. Se on melko harvinaista täällä syrjäkylällä. Kaupunkilaisilla oli ihmeteltävää. Vielä iltamyöhällä, juuri ennen kuin he lähtivät, tuli pikkuinen metsäpeura (vai kaurisko se on?) kaivon luokse syömään. Onneksi huomasin sen ikkunasta ennenkuin päästin koirat ulos. Ihastelimme ikkunasta varmaan puoli tuntia otuksen siroa olemusta. Vieraani yrittivät kuvata sitä, mutta tuskin ne kummoisia otoksia ovat, likaisten tuplaikkunoiden läpi otettuja.
Olen taas sellainen vilukissa, etten ole vielä avannut yhtään ikkunaa. Pestä ne pitäisi ihan välttämättä, ja pari tuplaa voisi jo viedä pois, että saisi tuulettaa, mutten tarkene. Hyy. Ehkä ensi viikolla.
Jospa tänäänkin edistyisi jokin asia, kun nyt aloittaa. Iltasella on kulttuuriseuran talkoot, tai ainakin lettukestit, joissa suunnitellaan tulevia. Piti jo eilen, mutta... Toiset ovat ahkeroineet kovasti, ja talkoissa alkaa nyt uusi vaihe. Ehkä minäkin kelpaan johonkin, vaikka onhan plätinpaistaminenkin kivaa.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Huomenta

Tulipas nukuttua pitkään. Tästäkö ne laiskana venyvät aamut alkavat? Vasta puoli kahdeksalta pääsin ylös vällyistä, kun koirat ilmoittivat olevan viimeinen hetki. Tosin ne olivat sitä mieltä jo kaksi tuntia aiemmin, mutta silloin mulla oli vielä uni kesken.

Unistani en muista juuri mitään, paitsi että puhuin ruotsia ihan solkenaan ja ihmettelinkin, kuinka se nyt unessa näin sujuu, kun hereillä joutuu välillä haeskelemaan sanoja. Heh.

Jotain muutakin ihmeellistä siinä lienee tapahtunut, kun ensimmäisenä herätessä olivat mielessä ne kuuskymmentäluvun grimplenet. Jos joku vielä muistaa sen keinokuitukuningattaren ihmemateriaalin.
Se oli kyllä käänteentekevää tavaraa, kirkasväristä, nopeasti kuivuvaa ja silittämättä siistiä. Naiset hurahtivat siihen ihan kympillä. Sota-ajan vaateongelmien piinaamat äidit ja tädit nauttivat, kun kerrankin oli kangas, joka ei värjännyt, ei kulunut tai haalistunut ja oli aina kuosissa. Joustikin, jos sattui vyötärö kasvamaan, muttei missään tapauksessa kutistunut. Eikä tarvinnut pestä kuumassa.
Pitkään siedettiin sitä, että se oli aivan tavattoman hiostavaa, ei hengittänyt yhtään ja otti myös itseensä hienhajun luopumatta siitä koskaan. Lisäksi se oli niin sähköistä, että illalla riisuessa kammarissa ei tarvinnut valoja lainkaan, staattinen sähkö valaisi riittävästi.
Ja ne värit ja kuviot. Oi onnea.
Sukulaistätini oli Silon tehtaalla töissä paistajana ja hänen ansiostaan meillä oli grimplenestä lähes kaikki pukineet. Jopa matot kudotettiin leikkuujätteestä. Ne ovat kestäneet käytössä neljäkymmentä vuotta suuremmin kulumatta.
Omista vaatteistani muistan erityisesti vaaleanpunaisen banlon-paidan, jossa oli korkea kaulus muttei hihoja. Huippuvaate! Pidin siitä sen värin vuoksi, se oli ainoa vaaleanpunainen koko lapsuuden ajalta, ellei lasketa mukaan amerikanmummun lähettämää mekkoa, joka oli päälläni yhden ainoan kerran, nelivuotiskuvissani. Banlonpaitaani pidin kunnes se ei kertakaikkiaan enää mahtunut, ja sitten kuluikin jokunen vuosikymmen ennenkuin hankin seuraavan pinkin paidan.

Mitä lienen unissani puuhannut, kun nämä vaatehtimismuistelot näin tunkivat esille. Koska istuksin kirjoittamassa yökkärissä ja aamutakissa, siirryn tästä pukemaan ylleni jotain järkevää ja alan hommiin. Eilen sain kattolaudat maalailtua. Nyt pitää saada vähän apua, että saan kiinnitettyä ne kattoon. Ovat niin pahuksen pitkiä, ettei taidot riitä yksin naulaamiseen.

Taivas on pilvessä, joten olisi hyvä ilma tehdä myös vähän puutarhahommia. Ehtoommalla fillaroin kulttuuriseuran kokoukseen. Paitsi jos sataa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Ahkeruus on ilomme

Pakkoloma ei ole lomailua. Ainakaan jos asuu maalla ja on kevät.
Ei se silti tarkoita, että olisi kamalaa, päinvastoin. Tämä on ollut varsin hienoa. Tosin työn määrä tuntuu musertavalta, mutta tehdä voi vain yhtä asiaa kerrallaan.

Kaunis ilma sai kauan odotetun tapahtumaan: kirsikka kukkii. Mutta jostain syystä mehiläiset puuttuvat. Onkohan metsänreunan pesät viety pois?

Toinenkin kauan odotettu asia on nyt valmis: lorvikamari on maalattu. Valkoiseksi, mikä on tylsää, mutta lahjaksi saatu maali oli valkoista eikä nyt ole varaa ronklata. Kattolautoja ja -listoja pitää vielä maalata huomenna, sitten ne voi naputella paikoilleen ja sähkömies saa tulla. Kuten näkyy, ikkunat ovat vielä maalaamatta, joten työt eivät heti lopu.

Tällainen pikku sievimys on ilmaantunut taas ilokseni. Iltatuuli aiheutti lievää epätarkkuutta kuvaan.

Pienenä opin, että jos aurinko paistaa illalla noihin kaukaisiin männynlatvoihin, seuraavasta aamusta tulee kaunis. Juttu toimii yhä: huomenna on kaunis ilma.

Innokkaana maalarina sotkin maaliin en vain lorvikamaria ja itseäni, vaan myös kännykkäparkani, vaikka olin ripustanut sen selkäpuolelle vyölenkistä roikkumaan. Käsivarsista ja nenästä maali lähti pesemällä, mutta vekotin pitänee siistiä muilla konsteilla.

Huomenna pitää käydä varmistamassa, että työvoimaviranomaiset ovat selvillä ansiotyön puutteestani. Iltapäivällä on kokous ja sen jälkeen arkeologiakeskuksessa yleisöluento, johon ehdottomasti aion osallistua. Onneksi on aktiviteetteja kylillä, muuten jäisin tänne puskiin askartelemaan ja villiintymään.
On ollut kertakaikkisen hieno päivä. Lämmin, aurinkoinen, tuoksuva. Kelpaa kyllä elää.




keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Aamukampa harvenee

Alkaa olla piikit vähissä.
On muutenkin hieman sekava olo. Sorvaamo on hiljainen kuin ennen heinäkuussa, vaikka ollaan vasta toukokuun puolivälissä. Ei natsaa ilmat, ei. Tai hiljainen normaalista poiketen, sillä kaikenlaista paukuttelua ja rälläkän ulvontaa kyllä kuuluu. Samoin vakiporukan sijasta täällä liikkuu ihkaoutoa väkeä haalareissaan.

Kotona odottaa miljoona hommaa. En vain jaksa iltaisin paneutua kovinkaan moneen. Eilen laitoin niitä viimeisiä puuttuvia levynkappaleita lorvikamarin seiniin, jotta pääsisin maalaamaan. Levynjäännöksillä lämmitin vettä, kiukaan alle en viitsinyt tulta virittää.

Olen lykännyt työpöydän tyhjentämistä. Kaappeihinkaan en ole vielä katsonut. No, pois heittäminen ei vie aikaa, ehtiihän tässä. Mitä vähemmän tutkailee vanhoja papereitaan, sitä nopeammin ja helpommin homma sujuu. Huomenna ja perjantaina on vielä luvassa kokoustamistakin. Huomisesta pitää tehdä jopa pöytäkirja ei kenenkään luettavaksi. Jihaa.

Jos nyt jotain hyvää haluaa tästä jutusta löytää, niin ehkä sitten se, että lounasravintola on kesällä kuukauden remontissa ja sulki. Ei tietysti kivaa niiden kannalta, jotka täällä ahertavat koko kesän, mutta meitä pakkolomalaisia se ei haittaa. Ollaan omissa sapuskoissa joka tapauksessa.

Kaikenlaista suhtautumista tulee vastaan. Kiukuttavinta on joidenkin jeesustelu, hiukan omahyväinen ja pelokas voivottelu tyyliin "voi kun kamalaa, onneksi ei meillä vaan, eihän.." Hämmästyttävin oli tokaisu "olisko pitänyt tehdä työt paremmin?", joka tuli kyllä asiaa täysin tuntemattoman suusta. Henkilön, joka ei selvästikään ole itse ollut vastaavassa tilanteessa eikä ole juuri asiaa edes ajatellut. Onnellisia ovat moiset.

Johtaja rupesi myös hauskaksi ja laski mielestään leikkiä "sitten Piullakin on koko kesä aikaa käännellä kiviä". Mulkaisin tyypin hiljaiseksi ja sanoin, ettei multa tosiaankaan tekeminen lopu, mutta tienestit kyllä. Olen yliherkkä leikinlaskulle nyt. On iso ero sillä, veistelenkö minä asiasta vitsejä vai vinoileeko se, joka on lapun käteen antanut. Kerpules.

No niin, jos nyt vaikka lykkäisin äärimmäisenä vasemmalla olevan pinon roskikseen. Jostainhan on aloitettava.
Älkää luulko että se sentään ihan kevyesti liikahtaisi.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Pitkä päivä

Tämä on ollut pitkä, laiska päivä. Nukuin pitkään enkä sitten saanut mitään tehdyksi.

Puolen päivän aikaan nautin päiväkahvia:



Lilli löysi jotain mielenkiintoista:

Jotain TODELLA mielenkiintoista...


Tarkemmin tuumattuaan se asettui lämmittelemään ruusubunkkeria vasten.

Eikä kestänyt kuin hetken, kun uni voitti. Koiran elämä voi joskus olla rankkaa?

Sain illemmalla jälkikasvua kylään, ja joimme ne muffinssikahvit. Sitten alkoi taas sataa. Nyt sekin on jo lakannut, mutta taivas on vielä synkkä.
Pitkä ja moni-ilmeinen päivä on päätöksessä ja ryömin vällyihin odottelemaan unta.




Talkootunnelmia

Eilinen päivä kului kulttuuriseuran talkoissa. Yläpohjan tyhjennystä vesisateessa, kuten on tapana. Toisten huimapäiden lapioidessa vintillä turvepehkua lavalle, minä irroittelin nauloja komeron jäännöksistä ja keittelin kahvia.

Hilman kamarin seinällä on jäljellä pieni pala historiaa. Tapetin alla on sanomalehtiä, tällä kohtaa vuodelta 1936.

Tässä työmaani. Pienen pieni kasa kakkoskakkosta puhtaana nauloista. Ämpärissä on kyllä kunnioitettava määrä nauloja. Seurakunta on ollut suurpiirteinen naulojen suhteen ja kirvesmies tehnyt vakuuttavaa jälkeä: kovalevyt oli naulattu kahden tuuman nauloilla kolmen sentin välein kauttaaltaan, ja runko koottu nelituumaisilla traaspiikeillä.
Salissa on mukava tunnelma, palosta huolimatta. On helppo kuvitella sitä korjattuna ja käytössä.

Eiliset walolöydöt: valaistuspäre ja kynttilälyhty, kuvattuna iltapäivällä alkaneessa auringonpaisteessa.

Palanen Hilman kamarin korkkimattoa, joka oli vettynyt ja kauttaaltaan homeessa ja joutui siksi jo syksyllä kaatopaikkakuormaan. Kuva on huono, siitä ei näy ollenkaan maton kaikki värit ja kuviot.
Osa talon historiaa joudutaan väkisinkin hukkamaan. Seurakunnan viimeisten korjausten jäljet tuhoutuivat palossa kokonaan. Onneksi, voisi sanoa. Silloiset tekijät ovat kuitenkin tehneet parhaansa ja sen hetkisten tarpeiden vaatimia korjauksia aikansa menetelmillä ja tarvikkeilla. En osaa heitä moittiakaan, vaikka tulos ei olekaan sellainen jota arvostaisimme tällä hetkellä.
Todennäköisesti tulevat sukupolvet löytävät virheitä meidän tekemisistämme, vaikka olemme vakaasti päättäneet entisöidä huolellisesti ja kestävästi.

Vanha kateederi luopuu maalipinnastaan suosiolla, sen verran tehokas kuumailmapuhallus syksyinen palo oli. Sen entisöiminen tulee olemaan hauskaa, vaikka se on iso kapistus siirreltäväksi esim. lattian maaluksen ajaksi. Kuvan tulos on saatu aikaan hiukan puukolla kokeeksi rapsuttaen.
Talkooilmoituksiin pitääkin jatkossa lisätä, että kaikenlaisen rapsutuksen voi aloittaa nyt. Kaikille löytyy tekemistä, ei tarvitse olla taitoja eikä voimia, puhumattakaan vintille kiipeämisestä.
No, kun aika kuluu kylillä talkoissa, on koti kuin pommin jäljiltä. Pihalla on töitä rykmentille ja sisällä toiselle. Omallakin pihalla on sorkkaraudalle ja saha/kirves-yhdistelmälle urakkaa, mutta yhdessä tekeminen on sentään niin mukavaa että on kiva lähteä Walonkin töihin.
Tänään paistaa aurinko ja pihatyöt kutsuvat. Leppälintu on palannut pihapiiriin ja suunnittelee vissiin pesänrakennusta. Sitä ei ole näkynytkään moneen vuoteen ja olen sitä vähän kaivannut.
Taidan kuitenkin leipoa muffinseja äitienpäiväkahville, jotka juon ulkona, jos jaksan raahata pöydän tai edes tuolin paikoilleen. Puutarhakalusto pitää ulkoistaa kasvihuoneesta, jotta sinne mahtuu taimet ja kylvökset. En ole vielä luopunut kasvimaa-haaveista....

Sorvaamossa alkaa viimeinen viikko. Pöydän tyhjentämistä, poissaolo-viestien laatimista ja kaikenlaista luopumista.
Suurin osa on jo lähtenyt, kolme meistä huolehtii viimeisistä töistä. Tulee raskas viikko. Onneksi on kevät, muuten olisi liian rankkaa.